— Aleksei Aleksandrovitsh hän sanoi katsoen mieheensä eikä laskenut katsettaan, vaikka mies piti sinnikkäästi silmänsä hänen kampauksessaan, — minä olen rikollinen ja huono nainen, mutta minä olen yhä sama, mitä olen ollut ja mitä silloin sanoin olevani, ja minä tulin sanomaan etten voi muuttaa mitään.
— Minä en ole kysynyt teiltä sitä, sanoi Aleksei Aleksandrovitsh katsoen häntä äkkiä varmasti ja vihaisesti suoraan silmiin. — Niin minä luulinkin. Nähtävästi viha sai Aleksei Aleksandrovitshin hallitsemaan henkisiä voimiaan täydellisesti. — Mutta niin kuin minä silloin kirjoitin teille, alkoi hän kimeällä äänellä, — toistan nytkin, ettei minun velvollisuuteni ole tietää sitä. Minä "ignoroin" sen. Eivät kaikki vaimot ole niin hyviä kuin te, että kiiruhtaisivat heti kertomaan miehilleen niin hauskoja uutisia. Hän korosti erityisesti sanaa "hauskoja". — Minä tahdon olla tietämättä sitä niin kauan kuin seuramaailma on siitä tietämättä ja niin kauan kuin nimeni pysyy tahrattomana. Ja siksi pyydän saada huomauttaa teille, että meidän suhteemme tulee pysyä samanlaisena kuin aina ennenkin ja että ainoastaan siinä tapauksessa, että te saatatte itsenne huonoon valoon, minun on pakko ryhtyä keinoihin kunniani turvaamiseksi.
— Mutta meidän suhteemme ei voi olla sellainen kuin ennen, Anna sanoi aralla äänellä ja katsoi miestään pelästyneenä.
Kun hän oli taas nähnyt nuo tyynet eleet ja kuullut tuon kimeän, ivallisen ja lapsekkaan äänen, inhon tunne oli hävittänyt hänestä kaiken äskeisen säälin ja jäljelle oli jäänyt vain pelko; mutta hän tahtoi millä hinnalla hyvänsä saada asemansa selväksi.
— Minä en voi enää olla teidän vaimonanne, kun min… aikoi hän jatkaa.
Aleksei Aleksandrovitsh naurahti ilkeästi ja kylmästi.
— Nähtävästi se elämäntapa, jonka olette valinnut, on painanut leimansa teidän käsityksiinnekin. Kunnioitan ja halveksin teitä sen verran… kunnioitan menneisyyttänne ja halveksin nykyisyyttänne… että sanoillani ei suinkaan ollut sitä merkitystä, jonka te niille annoitte.
Anna huokasi ja painoi päänsä alas.
— Minä en muuten käsitä kuinka te, jatkoi Aleksei Aleksandrovitsh kiivastuen, — joka olette kylliksi riippumaton ilmoittaaksenne suoraan miehellenne uskottomuutenne ja ollaksenne näkemättä siinä mitään moitittavaa… kuinka te voitte pitää moitittavana aviollisten velvollisuuksienne täyttämistä miestä kohtaan?
— Aleksei Aleksandrovitsh! Mitä te minulta tahdotte?