— No, vieläkö haluatte kuolla? kysyi hän puristaen veljellisesti
Levinin kättä.
— Ei, ei! Levin sanoi.
Darja Aleksandrovna myöskin ikään kuin onnitteli häntä sanoessaan hänelle jäähyväiset: — Kylläpä minä olen hyvilläni, hän sanoi, — että te ja Kitty tapasitte taas toisenne, täytyy pitää arvossa vanhaa ystävyyttä.
Levin ei pitänyt noista sanoista. Darja Aleksandrovna ei voinut käsittää, kuinka korkealla hänen ulottumattomissaan se kaikki oli, eikä hänen olisi pitänyt kajota siihen. Levin sanoi hyvästit kaikille, mutta ollakseen jäämättä yksin lähti veljensä seuraksi.
— Mihin sinä lähdet?
— Kokoukseen.
— Minä lähden mukaan. Saanko?
— Miksikä ei, lähdetään vain, sanoi Sergei Ivanovitsh hymyillen. —
Mikä sinun on tänään?
— Minunko? Minä olen onnenpoika! Levin sanoi laskien vaunujen ikkunaruudun alas. — Saanko aukaista? Tulee raittiimpaa. Minä olen onnenpoika! Miksi sinä et ole koskaan mennyt naimisiin? Sergei Ivanovitsh hymyili.
— Olen sangen hyvilläni, hän näyttää olevan oiva tyt… aloitti
Sergei Ivanovitsh.