— Vielä sananen: neuvoisin sinua joka tapauksessa pikimmiten päättämään asian. Tänään en neuvo asiasta puhumaan, sanoi Stepan Arkadjevitsh. — Aja klassiseen tapaan huomenaamuna esittämään kosintasi, ja Herra sinua siunatkoon…
— Sinähän olet monesti sanonut tahtovasi tulla minun luokseni metsästämään. Tule nyt keväällä, Levin sanoi.
Hän katui nyt kaikesta sydämestään, että oli aloittanut tämän keskustelun Stepan Arkadjevitshin kanssa. Hänen erityislaatuista tunnettaan häpäisivät puheet jonkun pietarilaisen upseerin kilpakosinnasta sekä Stepan Arkadjevitshin neuvot ja ehdotukset.
Stepan Arkadjevitsh hymyili hiljaa. Hän tiesi, mitä Levinin sielussa liikkui.
— Kyllä joskus tulen, hän sanoi. — Niin, veliseni, nainen on akseli, jonka ympärillä kaikki pyörii. Huonosti ovat minunkin asiani, hyvin huonosti. Ja kaikki naisen tähden. Sano minulle peittelemättä, jatkoi hän otettuaan sikarin ja pidellen maljaa toisella kädellään, — anna minulle neuvo.
— Missä asiassa sitten?
— Minä sanon heti missä. Olettakaamme, että sinä olet naimisissa, sinä rakastat vaimoasi, mutta olet viehättynyt toiseen naiseen…
— Suo anteeksi, mutta minun on suorastaan mahdotonta ymmärtää sitä, samoin kuin… aivan yhtä mahdotonta kuin että minä nyt, syötyäni vatsani täyteen, menisin rinkelileipomon ohitse ja varastaisin rinkelin.
Stepan Arkadjevitshin silmät välähtivät.
— Miksikä ei? Rinkeli tuoksuu joskus niin, että on mahdoton pidättäytyä.