— Mitäkö varten? Samaa varten kuin sinäkin.
"Tällaisenakin minulle niin tärkeänä hetkenä hän ajattelee vain sitä, että hänen tulee ikävä yksin", ajatteli Levin. Häntä harmitti tuollainen veruke näin tärkeässä asiassa.
— Se ei käy päinsä, sanoi Levin ankarasti.
Agafja Mihailovna, joka näki, että asiasta tulee riita, asetti hiljaa kuppinsa pöydälle ja poistui huoneesta. Kitty ei edes huomannut häntä. Hänen miehensä viime sanojen sävy loukkasi häntä erityisesti sen vuoksi, ettei tämä ottanut uskoakseen, mitä hän sanoi.
— Sen minä vain sanon, että jos sinä lähdet, niin minä lähden myös, ehdottomasti, vakuutti Kitty kiivaasti. — Miksi se ei kävisi päinsä? Miksi sinä niin sanot?
— Siksi että herra ties minne kaikkialle joutuu menemään, millaisia teitä kulkemaan ja millaisiin majataloihin majoittumaan… Sinä vain häiritsisit minua, sanoi Levin koettaen pysyä kylmäverisenä.
— En vähääkään. Minä en tarvitse mitään. Missä sinä voit olla, siellä minäkin…
— Jo pelkästään siitä syystä, että siellä on se nainen, jonka kanssa sinä et voi ryhtyä tekemisiin.
— Minä en tiedä enkä välitä siitä, ketä ja mitä siellä on. Minä tiedän vain, että mieheni veli on kuolemaisillaan ja mieheni lähtee hänen luokseen, ja minä lähden myös, ettei…
— Kitty, älä nyt suutu. Mutta ymmärräthän, että asia on tärkeä ja että minuun koskee, kun näen siihen sekoitettavan sellaista heikkoutta kuin yksinjäämisen pelkoa. No, jos sinun tulee ikävä yksin, niin lähde sinä Moskovaan.