— Miksi sinä niin luulet? kysyi Levin tietämättä mitä sanoisi.
— Siksi, että lähden pian, toisti hän ikään kuin mieltyneenä noihin sanoihin. — Loppu on käsillä.
Marja Nikolajevna meni hänen luokseen.
— Pian käyn makaamaan, sanoi Nikolai hiljaa, — iäksi, lisäsi hän pilkallisesti ja vihaisesti. — No auttakaa, jos tahdotte.
Levin auttoi veljensä selälleen, istui hänen viereensä ja katsoi häneen henkeään pidättäen. Kuoleva makasi silmät ummessa, mutta hänen otsallaan näkyi lihasten värähtely, kuten ihmisellä, joka ajattelee syvästi ja jännittyneesti. Levin tempautui väkisinkin hänen mukanaan ajattelemaan sitä, mitä hänessä nyt tapahtui; mutta vaikka hän kuinka olisi pinnistänyt ajatuksiaan seuratakseen veljeään, hän näki tämän tyynten ankarien kasvojen ilmeestä ja lihaksien värähtelystä toisen silmän yllä, että kuolevalle selkiintyi selkiintymistään se mikä Levinille pysyi yhtä pimeänä kuin ennenkin.
— Niin, niin, kuoleva sanoi painokkaasti ja hitaasti. — Odottakaas. Ja hän vaikeni taas. — Niin! hän sanoi äkkiä rauhoittavasti, ikään kuin kaikki olisi selvinnyt hänelle. — Oi, hyvä isä! hän sanoi vielä ja huokasi raskaasti.
Marja Nikolajevna tunnusteli kuolevan jalkoja.
— Kylmenevät, hän kuiskasi.
Levinistä tuntui, että sairas makasi liikkumattomana kauan, hyvin kauan. Mutta hän oli yhä elossa ja huoahti silloin tällöin. Levin oli jo väsynyt jännittämään ajatuksiaan. Hän tunsi, että vaikka hän kuinka olisi pinnistellyt, hän ei olisi käsittänyt sitä, mitä tuo sana niin merkitsi. Hän tunsi jo kauan sitten jääneensä jälkeen kuolevasta. Hän ei jaksanut enää ajatella itse kuoleman kysymystä, vaan hänen mieleensä tuli väkisinkin, mitä hänen aivan pian olisi tehtävä: suljettava silmät, puettava vainaja ja tilattava arkku. Ja — omituista kyllä — hän huomasi olevansa sinä hetkenä täysin kylmä, ei tuntenut surua, ei menetyksen tyhjyyttä eikä edes sääliä veljeään kohtaan. Jos hänellä ylipäätään oli jokin tunne veljeään kohtaan, se oli pikemminkin eräänlaista kateutta sen tiedon vuoksi, joka kuolevalla nyt oli, mutta jota hän ei voinut saada.
Hän istui siten kauan vuoteen ääressä odottaen loppua. Mutta loppua ei tullut. Ovi avautui ja Kitty kurkisti sisään. Levin nousi käännyttääkseen hänet pois. Samassa hän kuuli kuolevan liikahduksen.