— Olen kauan ajatellut käydä siellä ja varmasti jonain päivänä lähdenkin, sanoi Dolly. — Minun on sääli Annaa, minä tunnen hänet niin hyvin ja tiedän, että hän on oikein hyvä ihminen. Sinun mentyäsi lähden yksin hänen luokseen, silloin en ole kenellekään haitaksi. On parempikin, kun et sinä ole mukana.
— No, hyvä on, sanoi Stepan Arkadjevitsh. — Entä sinä, Kitty?
— Minä? Mitä minä siellä tekisin? sanoi Kitty sävähtäen punaiseksi ja vilkaisten mieheensä.
— Ettekö ole tuttu Anna Arkadjevnan kanssa? kysyi Veslovski. — Hän on hyvin viehättävä nainen.
— Niin on, vastasi Kitty punastuen vieläkin enemmän ja siirtyi miehensä luo.
— Sinä siis lähdet huomenna metsälle? hän sanoi Levinille.
Tänä lyhyenä aikana Levinin mustasukkaisuus oli kasvanut kasvamistaan ja saanut voimakkaan kiihdykkeen siitä, että Kitty oli punastunut puhellessaan Veslovskin kanssa. Ja nyt Levin ymmärsi omalla tavallaan vaimonsa kysymyksen. Niin oudolta kuin se tuntuikin jälkeenpäin, nyt hänestä oli selvää, että Kitty kysyi hänen huomista metsälle lähtöään vain siksi, että halusi tietää, soisiko hän sen ilon Vasenka Veslovskille, johon Kitty oli hänen käsityksensä mukaan jo rakastunut.
— Lähden, lähden, vastasi Levin luonnottomalla, itselleen vastenmielisellä äänellä.
— Viipykää vielä huominen päivä kotona, muutenhan Dolly ei saa nähdä miestään ollenkaan, ehdotti Kitty.
Kittyn sanojen merkitys oli Levinin mielestä tämä: "Älä erota minua hänestä. Sinun lähdöstäsi minä vähät, mutta salli minun nauttia tuon viehättävän nuoren miehen seurasta."