— Emmekö poikkea tuonne? hän sanoi osoittaen soista paikkaa.
— Lähdetään toki. Mainio paikka! innostui Veslovski, eikä Levin voinut olla suostumatta.
Tuskin he olivat ehtineet pysähtyä, kun koirat jo kilvan hyökkäsivät suolle.
— Krak! Laska!
Koirat kääntyivät takaisin.
— Tulee ahdasta kolmelle. Minä odotan täällä, sanoi Levin toivoen, etteivät he löytäisi mitään muuta kuin hyyppiä, jotka koiria pakoon pyrähdettyään nyt lentelivät vaappuen ja valittaen suon yllä.
— Ei, tulkaa, Levin; mennään yhdessä! pyysi Veslovski.
— Tulee liian ahdasta. Laska, tule takaisin! Laska! Ette kai te tarvitse toista koiraa.
Levin jäi rattaiden luo ja katseli kateellisena metsästäjätovereitaan. Metsästäjät kiersivät koko rämeikön. Suolta ei löytynyt mitään lukuunottamatta suokanaa ja hyyppiä, joista Vasenka ampui yhden.
— Siinäs näette, etten minä suota säästellyt, Levin sanoi, — aika vain menee hukkaan.