— En juo kumpaakaan. Syön suoraan aamiaista. Minua vähän hävettää tämä nukkuminen. Naiset ovat kai jo nousseet? Olisi hauskaa kävellä hiukan. Näyttäkääpä minulle hevosenne.
Levin vei vieraansa puutarhaan ja talliin, vieläpä voimistelikin hänen kanssaan hetkisen ennen kuin palasi sisälle.
— Meillä oli ihana metsästysretki, ja kuinka paljon vaikutelmia! sanoi Veslovski tultuaan Levinin kanssa vierassaliin ja astuttuaan samovaarin ääressä istuvan Kittyn luo. — Mikä vahinko, ettei naisille ole suotu sitä huvia.
"No niin, täytyyhän hänen jotain puhua talon emännän kanssa", ajatteli Levin. Hän luuli taas nähneensä vieraan hymyssä ja voitonvarmassa ilmeessä jotain tämän puhutellessa Kittyä.
Ruhtinatar, joka istui pöydän toisessa päässä Marja Vlasjevnan ja Stepan Arkadjevitshin kanssa, kutsui Levinin luokseen ja alkoi puhella hänelle muutosta Moskovaan ja asunnon hankkimisesta sieltä ennen kuin Kittyn lapsivuode olisi liian lähellä. Jos Leviniä olivat häiden lähestyessä kiusanneet kaikenlaiset valmistelut, jotka mitättömyydellään loukkasivat tapahtuman suuruutta, niin vieläkin loukkaavammilta hänestä tuntuivat valmistelut tulevaan synnytykseen, jonka aika laskettiin jotenkin oudosti sormilla. Hän koetti koko ajan olla kuulematta noita keskusteluja tulevan lapsen kapaloimistavasta, koetti kääntää selkänsä ja olla näkemättä kaikenlaisia salaperäisiä kudottuja kaistaleita, palttinaisia kolmioita, joita Dolly piti erityisen tärkeinä jne. Pojan (hän oli varma siitä, että lapsi olisi poika) syntymä, josta hänelle puhuttiin, mutta johon hän ei kuitenkaan tahtonut voida uskoa, niin ihmeelliseltä se tuntui, oli hänestä niin suuri tapaus, mahdoton onni ja samalla niin salaperäinen tapahtuma, että kaikki kuviteltu tieto siitä ja valmistelu sen varalta tuntui hänestä ilkeältä ja alentavalta, aivan kuin olisi ollutkin kysymyksessä jokin tavallinen, ihmisten toimeenpanema asia.
Mutta ruhtinatar ei ymmärtänyt hänen tunteitaan, vaan selitti hänen vaitonaisuutensa tässä asiassa kevytmielisyydeksi ja välinpitämättömyydeksi eikä sen vuoksi antanut hänelle rauhaa. Ruhtinatar oli pyytänyt Stepan Arkadjevitshia käymään katsomassa heidän asuntoaan ja tahtoi nyt kuulla myös Levinin mielipiteen.
— Enhän minä siitä mitään ymmärrä, ruhtinatar. Tehkää niin kuin tahdotte, sanoi Levin.
— Täytyy päättää koska te muutatte.
— Minä en tosiaan tiedä. Syntyyhän niitä miljoonia lapsia ilman
Moskovaa ja lääkäreitä… miksi ei sitten…
— No jos niin…