— Lääninmarsalkaksi on ehdotettu esikunnan ratsumestari Jevgeni
Ivanovitsh Opuhtinia!
Seurasi kuolemanhiljaisuus, ja kuului vain heikko vanhuksen ääni:
— Kieltäytyy.
— Ehdokkaana on hovineuvos Pjotr Petrovitsh Boll, jatkoi kimeä ääni.
— Kieltäytyy! kajahti vinkuva vastaus.
Taas ilmoitettiin uusi ehdokas, joka taas "kieltäytyi". Niin jatkui lähes tunnin ajan. Levin nojasi kaiteeseen ja katseli ja kuunteli. Ensin hän ihmetteli ja koetti käsittää, mitä se merkitsi; mutta pian hän huomasi, ettei voinut käsittää sitä, ja häntä alkoi vaivata ikävä. Kun hän sitten muisti, millaisen mielenkuohun ja kiukun hän oli nähnyt noiden ihmisten kasvoilla, hänen tuli paha olla: hän päätti lähteä pois ja meni alas. Tullessaan parvekkeen eteisen poikki hän näki siellä yksinäisen kymnaasilaisen, joka käveli edestakaisin alakuloisena ja silmänalukset turvonneina. Portaissa tuli vastaan pariskunta: nainen kiiruhti edellä, korkeat kengänkannat tiuhaan kopisten, ja mies, syyttäjän apulainen, seurasi jäljessä.
— Sanoinhan minä, ettette myöhästy, sanoi mies Levinin päästäessä rouvan ohitseen.
Levin oli jo eteisessä ja tunnusteli paraikaa liivintaskustaan turkkinsa numeroa, kun sihteeri tavoitti hänet. — Joutukaa, Konstantin Dmitritsh, äänestetään.
Ehdokas, josta äänestettiin, oli tuo äsken niin varmasti kieltäytynyt
Nevedovski.
Levin astui salin ovelle: se oli suljettu. Sihteeri koputti; ovi aukeni ja kaksi tulipunaista tilanomistajaa puikahti ovesta Leviniä vastaan.