— Niin se juuri on! sanoi Vorkujev.
— Te siis olitte klubilla? kääntyi Anna veljensä puoleen ja kumartui lähemmäksi häntä.
"Niin, niin, kas siinä on nainen!" Levin ajatteli unohtuen katselemaan hänen kauniita, eloisia kasvojaan, jotka nyt yhtäkkiä kokonaan muuttuivat. Levin ei kuullut, mitä Anna puhui veljelleen, mutta ihmetteli hänen ilmeensä muutosta. Hänen äsken niin tyynet kasvonsa kuvastivat nyt omituista uteliaisuutta, vihaa ja ylpeyttä. Mutta hetkisen vain. Hän siristi silmiään kuin jotakin muistaakseen.
— No niin, ketäpä se kiinnostaa, hän sanoi ja kääntyi englantilaisen tytön puoleen: — Please order the tea in the drawing-room[78].
Tyttö nousi ja meni.
— No suoriutuiko hän tutkinnossa hyvin? kysyi Stepan Arkadjevitsh.
— Mainiosti. Hän on hyvin lahjakas tyttö ja miellyttävä luonne.
— Kohta sinä rakastat häntä enemmän kuin omaa tytärtäsi.
— Vain mies voi sanoa noin. Rakkaudessa ei ole mitään enempää eikä vähempää. Rakastan tytärtäni ihan toisella tavoin kuin häntä.
— Minä tässä sanoin Anna Arkadjevnalle, sanoi Vorkujev, — että jos hän olisi uhrannut venäläisten lasten yleiseen kasvatukseen sadannenkaan osan sitä tarmoa kuin tuon englantilaisen tytön hyväksi, hän olisi tehnyt suuren ja hyödyllisen teon.