— Kantelee sitä paikasta toiseen, sanoi ruhtinas hymyillen. — Minä neuvoin kokeeksi viemään jääkellariin.
— Hän aikoi tulla mehiläistarhalle. Hän luuli sinun olevan siellä.
Me olemme sinne menossa, sanoi Dolly.
— No, mitäs sinä harrastelet? kysyi Sergei Ivanovitsh jääden veljensä kanssa hiukan jäljemmäksi muista.
— Enpä mitään erityistä. Taloushommia niin kuin ennenkin, vastasi Levin. — Kai sinä nyt tulit pitemmäksi aikaa? Me olemme sinua niin odottaneet.
— Pariksi viikoksi. On paljon työtä Moskovassa.
Veljesten katseet kohtasivat. Vaikka Levin aina ja erityisesti nyt halusi päästä hyviin ja ennen kaikkea välittömiin suhteisiin velipuolensa kanssa, hän tunsi nytkin, että hänen oli vaikea katsoa tätä silmiin. Levin loi katseensa maahan eikä tiennyt mitä sanoa.
Mietittyään sellaista keskustelun aihetta, joka miellyttäisi Sergei Ivanovitshia ja kääntäisi hänen huomionsa pois Serbian sodasta ja slaavilaiskysymyksestä, joihin hän oli viitannut mainitessaan Moskovan töistään, Levin alkoi puhua Sergei Ivanovitshin kanssa tämän kirjasta.
— No onko ollut arvosteluja kirjastasi? kysyi hän.
Sergei Ivanovitsh myhähti tuon kysymyksen tahallisuudelle.
— Kukaan ei piittaa sellaisesta, minä kaikkein vähiten, hän sanoi. — Katsokaas, Darja Aleksandrovna, tulee sade, lisäsi hän osoittaen sateenvarjollaan haapojen latvojen yllä häämöttäviä vaaleita ukkospilviä.