— Siitä syystä, etten katso tarpeelliseksi hukata aikaa siihen.
— Mistä te, hyvä herra, tiedätte, että aikanne siinä hukkaantuu?
Monista se artikkeli on käsittämätön, se menee yli ymmärryksen.
— Mutta minä, joka näen kaikki hänen ajatuksensa ja tiedän, miksi se on heikko, olen toista mieltä.
Kaikki vaikenivat. Kritski nousi hitaasti paikaltaan ja otti lakkinsa.
— Ettekö tahdokaan illallista? No, hyvästi. Tulkaa huomenna lukkosepän kanssa.
Heti kun Kritski oli lähtenyt huoneesta, Nikolai Levin hymyili ja iski silmää.
— Ei ole hänestäkään, virkkoi hän. — Kyllä minä näen. — Mutta samassa Kritski kutsui häntä ovelta.
— Mitä vielä? hän sanoi ja meni Kritskin luokse käytävään. Jäätyään kahden Marja Nikolajevnan kanssa Levin kääntyi tämän puoleen.
— Oletteko jo kauan ollut veljeni kanssa? kysyi hän.
— Jo toista vuotta. Nikolai Dmitrishin terveys on käynyt kovin heikoksi. Juo niin paljon, sanoi Marja Nikolajevna.