— En huoli, en huoli. Minä en huoli mitään. Menkää pois! — huudahti
Svjetlogub.
— Ettekö sitten haluaisi kirjoittaa jollekin? Se on sallittua, — virkkoi inspehtori.
— Niin vainenkin! Lähettäkää minulle kaikki, mitä tarvitaan. Minä kirjoitan.
Inspehtori meni pois.
— Huomis-aamuna se nähtävästi tapahtuu, ajatteli Svjetlogub. — Niihän se tavallisesti käy. Huomis-aamuna minua ei enää ole elävitten joukossa… Ei, se on mahdotonta… Tämä on varmaankin unta!
Vartija tuli, tuoden kaksi kynää, mustetta, postipaperia ja muutamia sinisiä kuoria, ja siirsi tuolin pöydän eteen.
Kaikki tämä oli täyttä totta eikä unta.
— Minä en saa ajatella, en… Niin, minä kirjoitan äidille, — virkkoi
Svjetlogub. Hän istahti pöydän ääreen ja rupesi kirjoittamaan.
"Äiti armas!"
Niin hän kirjoitti kyynelet silmissä.