— Ettekö te häpeä palvella täällä? — sanoi Mezhenjétski lääkärille, kun tämä pää kallellaan tutki hänen valtasuontaan. — Miksikä te parannatte minua, jotta vain pääsisivät minua jälleen kiduttamaan? Sehän on samaa kuin olla läsnä ruoskituksessa ja sallia sen sitten tapahtua uudestaan.
— Kääntykääpäs nyt seljällenne, — virkkoi lääkäri aivan tyyneesti, katsomatta häneen ja kaivaen povitaskustaan stetoskopia.
— Muut lääkärit paransivat haavat, jotta sopisi antaa vielä ne jäljellä olevat viisituhatta kepin-iskua. Menkää hornaan, menkää hiiteen! — kiljaisi Mezhenjétski äkkiä, kavahtaen istuvilleen. — Menkää tiehenne! Osaan minä kuolla ilman teitäkin.
— Ei tuo nyt kaunista ole, nuori mies. Röyhkeydestä joutuu edesvastaukseen.
— Menkää hiiteen! Menkää hiiteen!
Ja Mezhenjétski näytti niin kammottavalta, että tohtorille tuli kiire lähteä pois.
X.
Lääkkeetkö vai sekö, että kriisi oli nyt mennyt ohi, vai tohtoria vastaan purkaunut vihako lienee tehnyt hänet terveeksi, pääasia se, että hän tästä päivästä saakka rupesi pitämään itsestään huolta ja aloitti aivan uuden elämänlaadun!
— Eiväthän he saata pitää minua täällä iät kaiket — ajatteli hän. — Jonakin päivänä he päästävät minut pois. Kenties, ja se onkin luultavinta, hallitusmuoto muuttuu — meikäläisethän jatkavat työtään — ja senpä vuoksi tässä täytyy pysyä hengissä, jotta pois päästessä olisi terve ja kykenisi jälleen ryhtymään työhön.
Kauan aikaa hän harkitsi, mikä elämänlaatu se olisi hänen tarkoitukselleen edullisinta, ja päätti noudattaa seuraavaa järjestystä: Maata hän pani kello yhdeksän ja oli pystyssä kello viisi, huolimatta siitä, nukuttiko vielä vai eikö. Sitten hän pesi itsensä ja pukeutui, teki muutamia ruumiinliikkeitä ja läksi sitten, niinkuin hän sanoi, toimiinsa. Mielikuvituksessaan hän käveli kaupungilla, Newskiltä Nadjézhdinskajalle asti, koettaen luoda eteensä, mitä kaikkea hän tällä tiellä näkee: kauppapuotien kilpiä, taloja, poliseja, ajopelejä ja jalkamiehiä. Nadjézhdinskajalla hän pistäysi erään ystävänsä ja työtoverinsa luokse. Siellä oli muitakin kumppaleita koolla, ja nyt syntyi keskustelua heidän tulevista suunnitelmistaan. Todistuksia ja vastaväitteitä tuotiin esiin. Mezhenjétski puhui sekä omasta että muitten puolesta. Välisti hän puheli niin kovaa, että vartija "kurkon" kautta varoitti häntä, mutta hänestä huolimatta Mezhenjétski vain jatkoi mielikuvituksessa elämäänsä kaupungilla.