— Täällä on parhaillaan oikein suuri kokous, teidän ylhäisyytenne, — puheli hotellin palvelija, joka jo oli ehtinyt kuulemaan upseerin sotamiespalvelijalta että husaari oli nimeltään kreivi Turbin ja joka sen vuoksi puhutteli häntä "teidän ylhäisyydeksenne." — Alremovin rouva tyttärineen lupasi iltaan mennessä lähteä pois; silloin tulee numero yksitoista tyhjäksi niin että te saatte sen, — sanoi hän astuen kevein askelin kreivin edellä käytävässä ja vilkkuillen koko ajan taakseen.
Isossa salissa istui pienen pöydän ääressä, joka oli mustuneen, keisari Aleksanteria esittävän kokovartalokuvan kohdalla, samppanjaa juoden muutamia miehiä, nähtävästi paikkakunnan aatelisia, ja syrjässä siniturkkisia, matkustavia kauppiaita.
Tultuaan huoneeseen ja kutsuttuaan sinne ison koiransa Blücherin, joka hänellä oli matkassa, kreivi riisui viittansa, jonka kaulus vielä oli kuurassa, tilasi viinaa ja istuutui lyhyeen siniseen atlastakkiinsa puettuna pöydän ääreen sekä rupesi puheisiin muiden herrojen kanssa, joihin hänen kaunis ja avoin ulkomuotonsa oli heti tehnyt miellyttävän vaikutuksen ja jotka tarjosivat hänelle pikarin samppanjaa. Kreivi joi ensin ryypyn viinaa ja tilasi sitten myöskin pullon samppanjaa tarjotakseen uusille tutuilleen. Kyytimies tuli pyytämään juomarahaa.
— Sashka, — huusi kreivi, — anna hänelle!
Kyytimies poistui Sashkan kera, mutta tuli kohta takaisin rahat kädessä.
— Isä kulta, luullaksenihan koetin parastani teidän armonne hyväksi!
Sinä lupasit minulle puoli ruplaa, mutta tuo antoi vain neljänneksen.
— Sashka, anna hänelle rupla!
Sashka loi silmänsä alas ja katseli kyytimiehen jalkoihin.
— Kyllä se hänelle riittää, — sanoi hän bassoäänellä, — eikä minulla enempää rahaa olekaan.
Kreivi veti lompakostaan kaksi viiden ruplan seteliä — muuta siinä ei ollutkaan — ja antoi toisen niistä kyytimiehelle, joka suuteli hänen kättään ja poistui.