Anna Fedorovna lähetti kutsumaan Ustjushkaa.
— Miksi et pysy työsi ääressä? Mitä sinun tarvitsee juosta sotamiehiä katsomassa, — sanoi Anna Fedorovna. — No, mihin upseerit ovat asettuneet asumaan?
— Jeromkinille, rouva. Niitä on kaksi ja ne ovat niin ihmeen kauniita, toinen kuuluu olevan kreivi.
— Ja minkä nimisiä ne ovat?
— Kasarovko vaiko Turbinow, en muista oikein, suokaa anteeksi.
— Siinä on hölmö, kun ei osaa mitään kertoakaan. Olisit edes ottanut selvän nimistä.
— No, kyllä minä käyn kysymässä.
— Niin, kyllähän sinä juosta osaat — ei, anna Danilon mennä. Sanokaa, veljeni, hänelle että hän kävisi kysymässä, tarvitsevatko upseerit jotakin. Täytyy olla kohtelias, ja sanokoon hän, että rouva käski tiedustamaan.
Vanhukset kävivät taas istumaan teepöytään. Liisa meni keittiöön viemään hakattua sokeria laatikkoon. Ustjushka kertoili siellä husaareista.
— Neiti kulta, se kreivipä vasta on kaunis, — puheli hän, — aivan kuin mustakulmainen keruubi. Kun teillä olisi semmoinen sulhanen, niin siitäpä vasta kaunis pari tulisi.