— Sitäpä minä en juuri tiedä, sanoiko hän tämän vahingossa vai eikö. Kenties hän ei todellakaan tahtonut heti ruveta semmoiseen, vaikka minusta näytti siltä. Siitä sukeutui hirmuinen juttu. Minä käyttäydyin hyvin tyhmästi! — lisäsi hän hymyillen halveksivasti itselleen.
— Mitä sitten tapahtui? Missä olet ollut?
Kreivi kertoi koko asian kulun jättäen kertomatta vain epäröimisensä ikkunaa lähestyessään.
— Minä pilasin itse asiani. Olisi pitänyt olla rohkeampi. Hän kirkaisi ja juoksi pois ikkunasta.
— Hän siis kirkaisi ja juoksi pois ikkunasta, — sanoi kornetti väkinäisesti hymyillen vastaukseksi kreivin hymyyn, joka niin kauan ja vastustamattomasti oli pitänyt häntä vaikutuksensa alla.
— Niin. No, nyt on aika nukkua.
Kornetti kääntyi taas selin oveen ja makasi siinä asennossa kymmenkunta minuuttia. Jumala tietää, mitä hänen mielessään liikkui. Mutta kun hän kääntyi toiselle kylelleen, niin hänen kasvoissaan kuvastui kärsimystä ja päättäväisyyttä.
— Kreivi Turbin! — sanoi hän värähtelevällä äänellä.
— Mitä, puhutko unissasi vai oletko valveilla? — vastasi kreivi tyynesti. — Mitä nyt, kornetti Polosow?
— Kreivi Turbin! Te olette konna! — huudahti Polosow ja hyppäsi vuoteesta.