X.
"Niinpä jouduin satimeen minäkin. Olin, kuten sanotaan, rakastunut. Ei ainoastaan hän ollut mielestäni täydellisyyden korkein saavutus, vaan pidin itseänikin sinä aikana, jona olin sulhasena, itse täydellisyytenä. Sillä sellaista heittiötä ei ole, joka ei etsimällä etsien löytäisi heittiöitä, jotka jossakin suhteessa ovat häntä pahempia, ja joka senvuoksi ei löytäisi aihetta ylpeillä itsestään ja olla tyytyväinen itseensä. Niin minäkin: en mennyt naimisiin rahoja saadakseni — en siis ollut voitonhimoinen, — en kuten useimmat tuttavani, jotka naivat rahojen tahi merkitsevien tuttavuussuhteiden vuoksi; minä olin rikas, hän köyhä. Siinä yksi seikka. Toinen, josta olin ylpeä, oli että toiset menivät naimisiin aikoen vast'edeskin elää samanlaisessa moniavioisuudessa kuin ennen naimisiinmenoaankin: minulla sensijaan oli vakava aikomus pysyä häiden jälkeen yksiavioisena, ja siitäpä ennen kaikkea olin ylpeä. Olin inhottava sika, mutta uskoin olevani enkeli.
"Kihlausaika oli lyhyt. En voi häpeämättä nyt muistella tätä kihlausaikaani! Iljettävää! Rakkaudellahan ymmärretään jotakin sielullista eikä aistillista. Mutta jos rakkaus on sielullista, sielujen yhteyttä, niin sanoissa, keskusteluissa, jutteluissa täytyisi tuon sielujen yhteyden kuvastua. Mutta mitään sellaista ei ollut. Puhelu oli työlästä kun olimme kahden. Se oli jonkinlaista Sisyfon työtä. Vain mietit, mitä sanoisit, sanot, vaikenet taas keksiäksesi jotakin. Ei ollut mistä puhua. Kun kaikki, mitä saattoi sanoa elämästä, joka meitä odotti, järjestelyistä, suunnitelmista, oli sanottu, niin mitä sitten? Jos olisimme olleet eläimiä, niin silloinhan olisimme tienneet, ettei meidän ole sallittu puhua; mutta näin ollenhan oli puhuttava, eikä tiennyt mistä, sillä ajatukset askartelivat muissa asioissa, kuin mistä oli sallittua keskustella. Ja sen ohessa tuo inhottava tapa imeskellä konvehteja, täyttää vatsansa kaikenlaisilla imelillä ruoilla, kaikki nuo tympäisevät häävalmistukset: neuvottelut asunnosta, makuuhuoneesta, vuoteista, aamunutuista, liinavaatteista, toalettitarpeista. Sillä teidän täytyy käsittää, että jos mennään naimisiin Huoneentaulun mukaisesti, kuten tuo äskeinen ukko puhui, niin höyhenpatjat, myötäjäiset, vuoteet ovat vain yksityisseikkoja, jotka liittyvät syrjästä sakramenttiin. Mutta meidän piirissämme, jossa kymmenestä naimisiin menevästä tuskin on yhtä, joka uskoisi, ellei juuri sakramenttiin, niin edes siihenkään, että avioliitto on jotakin velvoittavaa, kun sadasta miehestä tuskin on yhtä, joka ei sitä ennen olisi nainut ja viidestäkymmenestä ehkä on yksi, joka ei jo ennakolta olisi valmis pettämään vaimoaan jokaisessa sopivassa tilaisuudessa, kun useimmat pitävät kirkkomatkaa vain erityisenä määrätyn naisen omistamisen ehtona, — ajatelkaa, minkä hirveän merkityksen nämä yksityisseikat silloin saavat! Lopulta onkin kysymys yksinomaan niistä. Tuloksena on jonkinlainen kauppa. Irstailijalle myödään viaton tyttö, ja tämä kauppa järjestetään määrätyin muodollisuuksin."
XI.
"Niin kaikki naivat, niin nain minäkin, ja alkoi ylistetty kuherruskuukausi. Mikä typerä nimitys sekin", sähähti hän kiukustuneesti. "Kävin kerran Pariisissa ollessani katsomassa sen nähtävyyksiä ja menin muutamaan paikkaan, jossa näytettiin partaista naista ja merikoiraa, kuten ilmoituskilvessä mainittiin. Nämä eivät olleet muuta kuin mies avorintaisessa naisen puvussa ja mursun nahkaan vedetty koira, joka ui vesialtaassa. Kaikki oli perin vähän mielenkiintoista; mutta poistuessani opastaja kohteliaasti saattoi minut ovelle ja sanoi yleisölle, osoittaen minua: 'kysykääpä tältä herralta, eikö kannata tulla katsomaan. Käykää sisään, käykää sisään, frangi hengeltä!' Minua olisi hävettänyt sanoa, ettei kannata mennä katsomaan ja siihen esittäjä arvatenkin luotti. Samoin on todennäköisesti laita niiden, jotka ovat kokeneet kuherruskuukauden kaiken inhottavuuden eivätkä vapauta muita harhaluulosta. En minäkään selittänyt kenellekään, mutta nyt en voi ymmärtää, miksi ei olisi sanottava totuutta. Onpa mielestäni välttämätöntäkin ilmaista siitä totuus. Noloa, hävettävää, tympäisevää, surkeata ja erittäinkin ikävää, mahdottoman ikävää! Koin jotakin samantapaista silloin kuin aloin tupakoida, kun minua kuvotti ja suuni tuli täyteen sylkeä, ja minä nieleskelin ja koetin näyttää tuntevani suurta nautintoa. Nautinto tupakoimisesta samoinkuin tästä toisestakin, jos tulee, tulee myöhemmin: aviopuolisoiden täytyy kasvattaa itsessään tätä pahetta, saadakseen siitä nautintoa".
"Mitenkä, pahetta?" kysyin minä. "Tehän puhutte luonnollisimmasta inhimillisestä ominaisuudesta".
"Luonnollisesta?" vastasi hän. "Luonnollisestako? Ei, sanon teille, että olen päinvastoin saanut sen vakaumuksen, että se ei ole luonnollinen. Se on kerrassaan luonnonvastainen. Kysykää lapsilta, kysykää turmeltumattomalta tytöltä. Sisareni meni hyvin nuorena naimisiin miehen kanssa, joka oli kaksi kertaa häntä itseään vanhempi ja irstailija. Muistan, kuinka hämmästyimme hääyönä, kun hän kalpeana ja itkien pakeni miehensä luota ja vavisten koko ruumiiltaan kertoi, ettei hän millään ehdolla voi edes sanoa, mitä mies oli häneltä tahtonut.
"Te sanotte: luonnollinen!
"Luonnollista on syödä. Ja syöminen on alunpitäen hauskaa, helppoa ja miellyttävää eikä lainkaan hävettävää, mutta tämä on inhottavaa, hävettävää ja tuskallista. Ei, se ei ole luonnollista! Ja turmeltumaton tyttö, se on vakaumukseni, vihaa sitä aina".
"Mutta millä tavoin", kysyin minä, "voisi ihmissuku jatkua?"