— Otas tuo; eihän sinulla näy olevan paitaakaan. Pue se päällesi ja asetu makaamaan, mihin mielesi tekee, laudoille tai uunille.
Vieras riisui kauhtanan, pukeutui paitaan ja meni laudoille maata.
Martta sammutti kynttilän, otti kauhtanan ja kiipesi ukkonsa viereen.
Peitti sitten itsensä kauhtanan liepeellä, makaa, vaan ei nuku; vieras
pyörii vaan hänen ajatuksissaan.
Surulliseksi käypi hänen mielensä, muistellessaan, että vieras söi viimeisen kyrsän ja ettei huomenna ole leivänmurua; muistellessaan antaneensa pois paidan ja housut; mutta kun samalla muistaa hänen hymyilynsä, käy hänen sydämmensä niin riemuisaksi.
Kaukaa Martta ei maannut, kun jo kuuleekin, ettei Simokaan nuku, kuinka se kiskoo kauhtanaa päälleen.
— Simo kuuleppas!
— Häh!
— Leipä on aivan lopussa, enkä minä tullut uutta alustaneeksi. Kuinka sitä huomenna tullaan toimeen? Lainaisinko Liisa-tätiltä?
— Kyllä Herra pitää huolen huomisesta.
Akka vaikeni vähäksi aikaa.
— Kyllä se näyttää kunnon ihmiseltä, mutta miksi se ei puhu mitään itsestään?