— Onkos maa hyvin muokattu?
— Kyllä se on pehmeä, murenee kuin valmu.
Vouti oli hetken aikaa vaiti.
— Entäs mitä ne minusta puhuvat, haukkuvatko?
Kylänvanhimman ei tehnyt mieli siihen vastata, mutta vouti käski kertomaan kaikki sanasta sanaan.
— Sano vaan kaikki; eiväthän ne ole sinun sanojasi, vaan heidän. Jos puhut totta, niin minä sinut palkitsen, mutta jos salaat, niin syytä itseäsi — ruoskaa saat. Hei, Kaisa, annas hänelle lasi viinaa rohkaistukseksi.
Piika toi lasin, ojentaen sen kylänvanhimmalle. Tämä joi voudin terveydeksi, pyyhki suunsa ja alkoi kertoa. "Sama se", arveli hän, "eihän se minun vikani ole, ettei häntä kiitetä; sanon vaan totuuden, kun hän käskee." Ja hän rohkaisi mielensä ja lausui:
— Ne nurisevat, Mihaila Semionovitsch, kovin nurisevat.
— Mutta mitä ne sanovat? Kerroppas nyt.
— Sitä ne vaan sanovat, ettei hän usko Jumalaan.