Sillä missä aarteesi on, siellä sydämmesikin on.
Silmä on ruumiin kynttilä. Jos siis silmäsi on puhdas, niin koko ruumiisi on valoisa.
Mutta jos silmäsi on turmeltunut, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis sinussa oleva valo on pimeyttä, niin mimmoinen onkaan pimeys?
Ei kukaan voi kahta herraa palvella; Sillä hän on silloin joko vihaava toista ja toista rakastava, taikka hän on tekevä toiselle mieliksi ja toisesta ei välitä. Ette voi palvella Jumalaa ja rikkautta.
Senvuoksi sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, eikä ruumiistanne, mitä pukisitte yllenne. Eikö henki ole enempi kuin ruoka, ja ruumis enempi kuin vaatteet? Älkää siis murehtiko sanoen: mitä syömme? tai: mitä juomme? tai: millä vaatetamme itsemme? Sillä kaikkea tätä pakanat tavottelevat, ja teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän tätä kaikkea tarvitsevan.
Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin tämäkin kaikki sen ohessa teille annetaan (Matt. 6: 19—25, 31—34).
Sillä helpompi on kamelin mennä neulansilmästä läpi, kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan (Matt. 19: 24; Luuk. 18: 25; Mark. 10: 25).
I.
Olen koko elämäni elänyt maalla. Kun vuonna 1881 muutin asumaan Moskovaan kummastutti minua kaupunkilainen köyhyys. Minä tunnen maalaisen köyhyyden, mutta kaupunkilainen köyhyys oli minulle uutta ja käsittämätöntä. Moskovassa ei voi päästä kadun päähän tapaamatta kerjäläisiä ja omituisia kerjäläisiä, jotka eivät ole maalaisten kerjäläisten näköisiä. Näillä kerjäläisillä ei ole pussia mukanaan eikä Kristuksen nimeä huulillaan niinkuin maalaisilla kerjäläisillä. Moskovalaiset kerjäläiset eivät kanna pussia eivätkä pyydä almua. Useimmiten he, kohdatessaan teidät tai päästäessään teidät ohitsensa menemään, koettavat vaan kohdata teidän katseenne. Ja, päättäen katseestanne, he joko pyytävät, tai ovat pyytämättä. Minä tunnen erään sellaisen kerjäläisen, joka on aatelissukua. Ukko kävelee hitaasti, nyökäytellen ruumistaan joka askeleella. Kohdatessaan teidät hän nyökäyttää ruumistaan, ikäänkuin kumartaen teille. Jos te pysähdytte, ottaa hän lakin päästään, kumartaa ja pyytää almua, mutta jos ette pysähdy, on hän olevinaan, että hänellä on vaan semmoinen käyntitapa, ja hän jatkaa matkaansa, kumartaen samalla tavalla joka askeleella. Se on oikea moskovalainen kerjäläinen. Alussa en tiennyt, minkätähden moskovalaiset kerjäläiset eivät pyydä suoraan; sittemmin kyllä ymmärsin miksi he eivät sitä tee, mutta en sittenkään käsittänyt heidän asemaansa.
Kerran, kulkiessani Afanasjevin poikkikatua, näin poliisin asettavan ajurin kärriin vesitaudin turvottamaa, repaleista miestä. Minä kysyin: "mistä syystä?" Poliisi vastasi: "kerjäämisestä". — "Onko se sitten kiellettyä?" — "On kai" — vastasi poliisi.