Minä tahdon auttaa isääni maanviljelystyössä — sanoo yksinkertainen oppimaton mies — tahdon mennä naimisiin, mutta minut otetaan ja lähetetään Kasaaniin sotapalvelukseen kuudeksi vuodeksi. Minä olen päässyt sotapalveluksesta ja tahdon kyntää maata ja elättää perhettäni, mutta 100 virstan alalla minua ei päästetä kyntämään muuten, kuin että maksan rahaa, jota minulla ei ole, niille ihmisille, jotka eivät osaa kyntää ja vaativat maasta niin paljon rahaa, että minun täytyy antaa koko työni heille. Minä sittenkin saan jotain säästetyksi ja tahdon antaa tuon säästöni lapsilleni, mutta silloin tulee veronkantaja ja ottaa minulta säästöni. Minä saan taas vähän ansaituksi ja minulta taas otetaan kaikki. Koko minun taloudellinen toimintani on riippuvainen valtion vaatimuksista, ja minusta näyttää, että minun ja veljeni aseman parantumisen täytyy riippua meidän vapautumisestamme valtion vaatimuksista. Mutta tiede sanoo: teidän käsityksenne johtuvat tietämättömyydestänne. Oppikaa tuntemaan tuotannon, vaihdon ja rikkauksien jakaantumisen lait, älkääkä sekoittako toisiinsa taloudellisia ja valtiollisia kysymyksiä. Ilmiöt, joihin te viittaatte, eivät ole teidän vapautenne sortamista, vaan ne ovat niitä välttämättömiä uhrauksia, joita te yhdessä toisten kanssa teette oman vapautenne ja oman onnenne hyväksi. Mutta minultahan on otettu poika ja aijotaan ottaa kaikki poikani, sanoo taas yksinkertainen ihminen, — otettu ja ajettu luotisateeseen johonkin maahan, josta me emme ole milloinkaan kuulleet puhuttavankaan ja semmoista tarkotusta varten, jota emme voi ymmärtää. Ja maatahan, jota meidän ei anneta kyntää ja jonka puutteessa kuolemme nälkään, pitää väkivallalla hallussaan ihminen, jota emme milloinkaan ole nähneet ja jonka hyödyllisyyttä emme edes voi käsittää. Mutta verojen suorittamiseksi on veronkantaja väkisin ottanut lehmän minun lapsiltani, ja nämä verot tietääkseni menevät sille samalle veronkantajalle sekä kaikellaisille komiteeain ja ministeristöjen jäsenille, joita en tunne ja joitten hyödyllisyyteen en usko. Milläs tavalla kaikki tuo väkivalta voi turvata vapauttani ja koko tuo paha tuottaa minulle onnea?
Voipi pakoittaa ihmisen olemaan orjana ja tekemään sitä, mitä hän pitää itselleen pahana, mutta ei voi pakoittaa häntä luulemaan, että, kärsiessään väkivaltaa, hän on vapaa, ja että se silminnähtävä paha, jota hän kärsii, on hänen onnensa. Se näyttää mahdottomalta. Mutta juuri se on saatu aikaan nykyään tieteen avulla.
Hallitus, s.o. aseelliset ja väkivaltaa harjoittavat ihmiset, päättävät, mitä he tarvitsevat väkivallan alaisilta. Niinkuin englantilaiset fidshiläisten suhteen, he päättävät, paljonko he tarvitsevat työtä orjiltansa, paljonko he tarvitsevat apulaisia tuon työn kokoamiseen, ja ottavat apulaisiksensa sotamiehiä, maanomistajia ja veronkantajia. Orjat luovuttavat työnsä ja samalla uskovat, etteivät he anna sitä senvuoksi, että heidän isäntänsä sitä tahtovat, vaan senvuoksi, että heidän vapautensa ja onnensa vaatii palvelemaan ja kantamaan verisiä uhreja jumaluudelle, jota nimitetään "valtioksi", ja että, tätä jumaluuden palvelusta lukuunottamatta, he ovat vapaita. He uskovat sitä senvuoksi, että niin ovat ennen puhuneet uskonto ja papit, ja nyt puhuu tiede ja oppineet. Mutta kun vaan herkeää sokeasti uskomasta sitä, mitä puhuvat papeiksi tai oppineiksi itseänsä nimittävät ihmiset, niin semmoisen väitteen järjettömyys tulee silminnähtäväksi. Ihmiset, jotka tekevät toisille väkivaltaa, vakuuttavat heille sen olevan välttämätöntä valtiolle. Valtio taas on välttämätön ihmisten vapaudelle ja onnelle. Siitä johtuu, että väkivallan tekijät tekevät ihmisille väkivaltaa heidän vapautensa hyväksi ja pahaa heidän onneansa varten. Mutta ihmisille on järki annettu sitä varten, että he ymmärtäisivät, mikä on heidän onnensa ja vapaasti siihen pyrkisivät.
Se, minkä hyvyyttä ihmiset eivät käsitä ja mihin heitä pakoitetaan väkivallalla, ei voi olla heille onnena, sillä onnena voi järjellinen olento pitää ainoastaan sitä, minkä hän järjellään siksi käsittää. Jos ihmisiä himo tai tyhmyys vie pahaan, niin kaikki, minkä voi tehdä, on se, että koittaa kehoittaa heitä siihen, mikä on heidän todellinen onnensa. Voipi vakuuttaa ihmisille, että he tulevat onnellisemmiksi, jos he kaikki rupeavat menemään sotapalvelukseen, jos heiltä riistetään maa, jos he antavat koko työnsä verojen suoritukseen, mutta niin kauan kuin ei kaikki ihmiset pidä sitä onnenaan eivätkä senvuoksi tee sitä mielellään, ei sitä saa sanoa ihmisten yhteiseksi onneksi. Ainoa, mikä todistaa, että joku työ tuottaa onnea, on se, että ihmiset vapaasti sitä tekevät. Ja semmoisia töitä on ihmiselämä täynnä.
Jos esim. kymmenen työmiestä perustavat tynnyritehtaan, yhdessä työskennelläkseen, niin he sitä työtä tehdessään epäilemättä tekevät itselleen onnea antavaa työtä, mutta ei mitenkään voi ajatellakaan, että nämä työmiehet, väkisin pakoitettuaan yhdennentoista ihmisen työkuntaansa, voisivat väittää, että heidän yhteinen onnensa on oleva onni myöskin tuolle yhdennelletoista.
Sama on asianlaita, jos esim. talonpojat päättävät mukavuudekseen kaivaa lammikon. Niille, jotka katsovat tuon lammikon olemassa oloa suuremmaksi asiaksi, kuin siihen uhrattua työtä, tulee sen kaivaminen onneksi, mutta sille, joka pitää tuon lammikon olemassaoloa vähempänä hyvänä, kuin viljan korjuuta, jossa hän on myöhästynyt, ei lammikon kaivaminen voi olla onnea. Samoin on laita teitten, kirkkojen tai museoitten rakentamisen ja kaikkien yhteiskunnallisten ja valtiollisten toimien. Kaikki nämä toimet voivat olla onnena ainoastaan niille, jotka pitävät niitä onnena ja sen vuoksi vapaasti ja mielellään niitä täyttävät. Semmoiset toimet taas, joihin ihmisiä pitää ajaa väkisin, juuri tuon väkivallan vuoksi eivät voikaan olla yhteisiä ja onnea antavia.
Kaikki tuo on niin selvää ja yksinkertaista, että, jos ei ihmisiä olisi niin kauan aikaa petetty, ei tarvittaisi mitään selityksiä. Otaksukaamme, että me asumme maalla ja että me, kaikki asukkaat, olemme päättäneet rakentaa sillan suon yli. Me olemme suostuneet suorittamaan kultakin talolta vissin määrän rahaa, hirsiä tai päivätöitä. Me olemme siihen suostuneet senvuoksi, että tämän sillan rakentaminen on meille suuremman arvoista, kuin sen vaatimat kulungit. Mutta meidän joukossamme on ihmisiä, joille on edullisempaa olla ilman siltaa, kuin panna siihen rahaa, tai jotka ainakin luulevat sen olevan heille edullisempaa. Voiko nyt näitten ihmisten pakoittaminen sillan rakentamiseen saada aikaan sen, että se tuottaa heille onnea? Silminnähtävästi ei, sillä nämä ihmiset, jotka pitävät vapaaehtoista osanottoaan sillan rakentamiseen epäedullisena, tulevat siten pitämään sitä epäedullisempana, kun se tulee pakolliseksi. Otaksukaamme, että me, kaikki poikkeuksetta, olemme suostuneet rakentamaan tämän sillan ja luvanneet vissin määrän rahaa tai työtä kultakin talolta, mutta sitten käy niin, että muutamat osanottajista eivät suoritakaan sovittua summaa, koska heidän olosuhteensa ovat sillä aikaa muuttuneet ja heille onkin nyt edullisempaa olla sillatta, kuin panna siihen rahaa, tai ovat he muuten luopuneet tuumasta, tai vaikkapa suorastaan luottavat siihen, että toiset ilman heidän uhrauksiaankin rakentavat sillan, jota hekin sitten saavat käyttää.
Voiko näitten ihmisten pakoittaminen ottamaan osaa sillan rakentamiseen saada aikaan sen, että heidän pakolliset uhraukset tuottavat heille onnea? Silminnähtävästi ei, sillä, jos he eivät ole täyttäneet lupaustansa muuttuneitten olosuhteitten vuoksi, kun uhraukset sillan rakennukseen ovat käyneet heille raskaammiksi, kuin sillan puute, nuo pakolliset uhraukset tulevat heille sitä suuremmaksi onnettomuudeksi. Jos taas kieltäytyneillä on ollut aikomuksena käyttää hyväkseen toisten työtä, niin heidän pakoittamisensa uhrauksiin tulee vaan rangaistukseksi heidän aikeestaan, ja aije, joka ei ole ollenkaan todistettu, tulee rangaistuksi ennen kuin se on pantu täytäntöön. Mutta kummassakaan tapauksessa ei pakoittaminen osanottoon vastahakoiseen työhön voi antaa heille onnea. Niin on asianlaita silloinkin, kun uhrauksia on tehtävä kaikille ymmärrettävän, silminnähtävän ja epäilemättömän hyödyllisen asian hyväksi, niinkuin on silta suon poikki, jonka yli kaikkien on kuljettava. Kuinka paljon suuremmaksi vääryydeksi ja järjettömyydeksi tuleekaan miljoonien ihmisten pakoittaminen semmoisiin uhrauksiin, joitten tarkotus on käsittämätön ja usein varmasti vahingollinen, niinkuin ovat sotapalvelus ja verot. Tiede taas väittää, että se, mikä kaikista näyttää onnettomuudelta, on yhteinen onni. On muka ihmisiä, pikkuinen vähemmistö, jotka yksin vaan tietävät, mikä on yhteinen onni, ja, vaikka kaikki muut ihmiset pitävät tätä yhteistä onnea onnettomuutena, tuo vähemmistö pakoittaa siihen kaikki muut ja pitää sitä yhteisenä onnena.
Tässä on pahin taikausko ja pahin valhe, mikä on esteenä ihmiskunnan pyrkimykselle totuuteen ja onneen. Tämän taikauskon ja tämän valheen ylläpitäminen on yleensä poliittisten tieteitten ja erityisesti n.k. poliittisen taloustieteen tarkotuksena. Sen tarkotuksena on salata ihmisiltä se sorron ja orjuuden tila, jossa he ovat. Keinona tämän tarkotuksen saavuttamiseksi se käyttää sitä, että se, tarkastaessaan väkivaltaa, joka määrää orjuutettujen koko taloudellisen elämän, varsin tunnustaa tuon väkivallan luonnolliseksi ja välttämättömäksi ja pettää ihmisiä, johtamalla heidän huomionsa pois heidän kurjuutensa todellisesta syystä.
Orjuuden poistamishommissa on jo kauan sitten oltu. Sitä on yritetty Roomassa, Amerikassa ja meillä, mutta poistetuksi on saatu ainoastaan sanat, vaan ei itse asiaa.