Jos löytyy ihmisiä, jotka tunnustavat karttuunin, rautatiekiskojen, oluen y.m.s. valmistusta hyödylliseksi, niin löytyy vielä enemmän ihmisiä, jotka pitävät noitten esineitten valmistusta vahingollisena. Kauppiasten toimintaa, jotka korottavat tavaroitten hintoja, ja maanomistajain toimintaa ei kukaan edes rupea puolustamaankaan. Sitä paitsi tähän toimintaan on aina yhdistettynä työmiehille johtuva vahinko ja väkivalta, vaikkakin vähemmän suoranainen kuin valtion harjoittama väkivalta, mutta yhtä julma seurauksiensa puolesta, koska teollisuus- ja kauppatoiminta kokonaan perustuu kaikenlaisen hädän hyväkseen käyttämiseen: hädän hyväkseen käyttämiseen pakoittaakseen työmiehiä raskaaseen ja epämieluisaan työhön, edeltäpäin ostaakseen tavarat huokeilla hinnoilla ja myydäkseen ne sitten kansalle kaikkein korkeimpiin hintoihin, ottaakseen suuria korkoja rahoista. Katselipa heidän toimintaansa miltä puolen hyvänsä, niin tulee huomaamaan, että teollisuuden harjoittajain tuottamaa hyötyä eivät tunnusta ne ihmiset, joille sitä tehdään, ei periaatteessa, eikä yksityisissä tapauksissa, ja että sitä useimmiten pidetään vahingollisena.
Jos taas kysymme, mikä on teollisuuden harjoittajain toiminnan vaikuttimena, niin saamme vielä varmemman vastauksen kuin valtion virkamiesten toiminnan suhteen.
Jos valtion virkamies sanoo paitsi omaa persoonallista etuaan ajattelevansa myöskin yleistä hyötyä, niin ei saata olla häntä uskomatta, ja jokainen meistä tuntee semmoisia ihmisiä. Mutta teollisuuden harjoittajalla ei itse toimen laadun vuoksi voi olla tarkotuksena yleinen hyöty. Hän tulee naurun alaiseksi kumppaniensa kesken, jos hän toiminnassaan tavottelee jotakin muuta tarkotusta kuin rikkautensa enentämistä tai ylläpitämistä.
Niinmuodoin eivät työläiset pidä teollisuuden harjoittajain toimintaa itselleen hyödyllisenä.
Tätä toimintaa seuraa väkivalta työmiehiä kohtaan ja sen tarkotuksena ei ole työläisten etu, vaan aina ja yksinomaan oma persoonallinen etu. Mutta — ihmeellistä kyllä — nuo teollisuuden harjoittajat ovat sittenkin niin vakuutetut toimintansa hyödyllisyydestä, että he, tuon kuvittelemansa hyödyn nimessä, häikäilemättä tekevät työläisille ilmeistä vahinkoa vapauttaessaan itsensä työstä ja käyttäessään hyväkseen heidän työtänsä.
Tieteen ja taiteen harjoittajat ovat vapauttaneet itsensä työstä sälyttämällä sen toisten niskoille ja elävät hyvällä omallatunnolla, lujasti vakuutettuina siitä, että tuottavat toisille hyötyä, joka palkitsee kaiken pahan.
Mihin perustuu heidän vakuutuksensa?
Kysytään heiltä, niinkuin kysyttiin valtion virkamiehiltä ja teollisuuden harjoittajilta, tunnustavatko työläiset kaikki, tai vaikkapa vaan enemmistö, tieteen ja taiteen tuottavan heille hyötyä.
Vastaus on oleva sangen nolostuttava.
Valtion ja kirkon miesten toimintaa tunnustavat periaatteessa hyödylliseksi melkein kaikki ja käytännössä enemmän kuin puolet niistä työläisistä, joita se koskee. Teollisuuden harjoittajan toimintaa tunnustaa hyödylliseksi pieni osa työläisistä. Tieteen ja taiteen harjoittajain toimintaa taas ei tunnusta hyödylliseksi kukaan työläisistä. Tämän toiminnan hyödyn tunnustavat ainoastaan ne, jotka ovat sitä tuottavinaan. Työkansa, se kansa, joka hartioillaan kantaa koko elämän työn ja elättää ja vaatettaa tieteen ja taiteen harjoittajia, ei voi tunnustaa näitten ihmisten toimintaa itselleen hyödylliseksi, koska sillä ei voi olla edes mitään käsitystäkään tuosta toiminnasta. Se näyttää työkansasta hyödyttömältä, jopa turmiolliseltakin.