Vastausta kysymykseen ei ole. Sama kysymys on vaan muodostettu toisin: tahdon sijaan on pantu satunnaisuus, ja äärettömän koeffisientti on siirretty mahdista aikaan. Mutta tämä uusi väite, jonka mielivaltaisuutta ja virheellisyyttä Darwinin seuraajat ovat vielä enentäneet, on vahvistanut entistä Conte'n väitettä ja senvuoksi se on tullut ilmestykseksi meidän ajallamme ja kaikkien tieteitten perustaksi, jopa historian, filologian ja uskonnonkin. Sitä paitsi, itse teorian perustajan naiivin tunnustuksen mukaan, oli Darwinin ajatuksen lähtökohtana Malthuksen laki, jonka vuoksi se asetti teorian elävien olentojen ja ihmisten taistelusta olemassa olon puolesta kaiken elollisen peruslaiksi. Mutta sitähän vaan tarvitsikin joutilaitten joukko puolustuksekseen.
Kaksi horjuvaa teoriaa tukivat toinen toistaan ja saivat siten vakavuuden leiman. Molemmissa teorioissa oli se joukoille kallisarvoinen ajatus, että ihmisyhteiskunnissa olevaan pahaan eivät ole syypäitä ihmiset, ja että vallalla oleva järjestys on juuri semmoinen kuin olla pitääkin. Uuden teorian omaksui joukko siinä merkityksessä, kuin se sitä tarvitsi, täydellä uskolla ja tavattomalla ihastuksella. Ja näihin kahteen mielivaltaiseen ja virheelliseen väitteeseen, jotka omaksuttiin uskonkappaleina, perustui uusi tieteellinen oppi.
Sekä aineensa että muotonsa puolesta on tämä oppi tavattomassa määrässä kirkollis-kristillisen opin kaltainen.
Aineen puolesta on yhtäläisyys siinä, että niin hyvin toisessa kuin toisessakin on todellisuudelle annettu epätodellinen, kuviteltu merkitys, ja tuo epätodellinen merkitys juuri onkin otettu tutkimuksen esineeksi.
Kirkollis-kristillisessä opissa on todellakin Kristukselle annettu itse Jumalan kuviteltu merkitys. Positiivisessa opissa on todelliselle olennolle — eläville ihmisille annettu elimistön kuviteltu merkitys.
Muodon puolesta on yhtäläisyys hämmästyttävä siinä suhteessa, että niin toisessa kuin toisessakin eräitten ihmisten käsitys on tunnustettu ainoaksi erehtymättömäksi ja oikeaksi.
Kirkollis-kristillisessä opissa on kirkoksi itseään nimittävien ihmisten käsitys jumalallisesta ilmestyksestä tunnustettu pyhäksi ja ainoaksi oikeaksi. Positiivisessa opissa on oppineiksi itseään nimittävien ihmisten käsitys tieteestä tunnustettu epäilemättömäksi ja oikeaksi. Niinkuin kirkolliset kristityt väittivät totisen Jumalan tiedon alkaneen vasta heidän kirkkonsa perustamisella ja ainoastaan ikäänkuin kohteliaisuudesta tunnustivat entisetkin uskovaiset kirkoksi, samoin positiivinen tiedekin väittää alkaneensa vasta Conte'sta, ja oppineet niinikään vaan kohteliaisuudesta myöntävät tiedettä olleen olemassa ennenkin, ja sittenkin ainoastaan muutamien oppineitten, niinkuin Aristoteleen, edustamana. Aivan samoin kuin kirkko, niin positiivinen tiedekin sulkee kokonaan pois koko muun ihmiskunnan tiedot, pitäen niitä — eksymyksenä.
Yhtäläisyys jatkuu pitemmällekin. Niinkuin jumaluusopin perusdogmin, Kristuksen jumaluuden ja kolminaisuuden, avuksi tulee vanha, mutta uuden merkityksen saanut dogmi ihmisen lankeemuksesta ja hänen lunastuksestaan Kristuksen kuoleman kautta, ja näistä kahdesta dogmista muodostuu kansantajuinen kirkonoppi, — niin meidän aikanamme Conte'n perusdogmille ihmiskunnan elimistöstä tulee avuksi vanha, mutta uuden merkityksen saanut dogmi evolutsioonista, ja näistä kahdesta dogmista muodostuu kansantajuinen tieteellinen oppi.
Niin toisessa kuin toisessakin opissa on uusi dogmi välttämätön vanhan ylläpitämiseksi ja on käsitettävissä ainoastaan yhteydessä perusdogmin kanssa. Jos Kristuksen jumaluuteen uskovalle on epäselvää ja käsittämätöntä, miksi Jumala astui alas maan päälle, niin lunastusdogmi selittää tämän.
Jos ihmiskunnan elimistöön uskovalle on epäselvää, minkä vuoksi olioiden yhtymää voi pitää elimistönä, niin evolutsioonidogmi selittää sen.