XXXIII.
Oli aika, kun kirkko johti maailmamme ihmisten henkistä elämää. Kirkko lupasi ihmisille onnea ja sillä vapautti itsensä osanotosta ihmiskunnan taisteluun elämän puolesta. Mutta niinpian kuin se sen teki, se luopui kutsumuksestaan ja ihmiset kääntyivät siitä pois. Eivät kirkon erehdykset saattaneet sitä perikatoon, vaan sen palvelijoitten luopuminen työn laista, josta he vapauttivat itsensä esivallan avulla Konstantinuksen aikana. Heidän oikeutensa joutilaisuuteen ja ylellisyyteen synnyttivät sen erehdykset. Tämä oikeus pani alulle kirkon huolenpidon omasta itsestään eikä ihmisistä, joita se oli ottanut palvellaksensa. Ja kirkon palvelijat antautuivat joutilaisuuteen ja irstaisuuteen.
Valtio otti johtaakseen ihmiskunnan elämää. Valtio lupasi ihmisille oikeutta, levollisuutta, turvallisuutta, järjestystä, yleisten henkisten ja aineellisten tarpeitten tyydytystä, ja sen nojalla valtiota palvelevat ihmiset vapauttivat itsensä osanotosta taisteluun ihmiskunnan elämän puolesta. Mutta valtion palvelijat, niinpian kuin he saivat tilaisuuden käyttää hyväkseen toisten työtä, tekivät samoin kuin kirkonkin palvelijat. Heidän päämääräkseen tuli valtio, eikä kansa, ja valtion palvelijat — alkaen kuninkaista alimpiin virka- ja palvelusmiehiin asti — Roomassa, Ranskassa, Englannissa, Venäjällä, Amerikassa antautuivat joutilaisuuteen ja irstaisuuteen.
Ja ihmiset kadottivat uskonsa valtioon; anarkiaa aletaan jo itsetietoisesti pitää ihanteena.
Valtio kadotti lumousvoimansa ihmisiin vaan senvuoksi, että sen palvelijat ottivat itselleen oikeuden käyttää hyväkseen kansan työtä.
Saman tekivät tiede ja taide valtiovallan avulla, jota he ottivat kannattaakseen. Hekin hankkivat itselleen oikeuden joutilaisuuteen ja toisten työn hyväkseen käyttämiseen, ollen hekin uskottomia kutsumukselleen.
Ja heidänkin erehdyksensä ovat johtuneet ainoastaan siitä, että tieteen palvelijat, nojautuen väärin ymmärrettyyn työnjaon periaatteeseen, ottivat itsellensä oikeuden käyttää hyväkseen toisten työtä ja unohtivat kutsumuksensa tarkotuksen asettaessaan päämaalikseen kansan hyödyn asemesta tieteen ja taiteen salaperäisen hyödyn. Samaten kuin edeltäjänsä, antautuivat hekin joutilaisuuteen ja irstaisuuteen — pääasiallisesti henkiseen.
Sanotaan: tiede ja taide ovat paljon antaneet ihmiskunnalle. Se on aivan totta.
Kirkko ja valtio ovat paljon antaneet ihmiskunnalle, mutta ei sen kautta, että ne ovat väärin käyttäneet valtaansa ja että heidän palvelijansa ovat luopuneet kaikille ihmisille yhteisestä ja ikuisesta velvollisuudesta tehdä työtä elämän ylläpitämiseksi, vaan siitä huolimatta.
Samoin myöskin tiede ja taide ovat paljon antaneet ihmiskunnalle ei sen kautta, että tieteen ja taiteen harjoittajat, työnjaon verukkeella, elävät työkansan hartioilla, vaan siitä huolimatta. Rooman tasavalta ei ollut senvuoksi mahtava, että sen kansalaisilla oli tilaisuus irstailla, vaan senvuoksi, että niitten joukossa oli uljaita kansalaisia. Sama on laita tieteen ja taiteen.