Anisja yksin.
Anisja. Ihan se on saanut minut tuskistumaan. Ei sano, missä rahat ovat, vaikka mikä olisi. Muutamia päiviä sitte kävi hän eteisessä ja kätki varmaan ne sinne. Nyt en tiedä itsekään, missä ovat. Hän pelkää, näköjään, niistä erota. Vaan talossa ne ovat. Kunpa vain löytyisivät. Eilen ne eivät hänellä luonaan olleet. Ja nyt en itsekään tiedä, missä ne ovat. Ihan lopen se on saanut minut tuskistumaan.
IV KOHTAUS.
Anisja ja Akulina, (joka tulee ulos, sitoen huivia päähänsä).
Anisja. Minnekäs sinä?…
Akulina. Minnekö? Käski Maria tätiä mennä hakemaan. "Pyydä", sanoo, "sisartani luokseni. Minä kuolen kohta, niin pitää häntä vähän puhutella."
Anisja. (itsekseen.) Sisartaan pyytää luokseen. Voi minun päiviäni! Voi, voi! Varmaan tahtoo hänelle rahat antaa. Mitä minä nyt teen! Voi, voi! (Akulinalle.) Elä mene! Minnekä sinä?
Akulina. Tätiä hakemaan.
Anisja. Elä mene, sanon minä. Minä käyn itse hakemassa; mene sinä joelle vaatteita huuhtomaan. Muuten et iltaan saakka saa valmiiksi.
Akulina. Mutta hänhän käski minun mennä.