Akulina. Uuden saalini likasi, senkin narttu. Ell'ei olisi mennyt ulos, niin silmät olisin siltä päästä repinyt.
Nikita. Mitä vihoittelet? Sinulla ei ole syytä kiukuitella. Jospa häntä rakastaisin?
Akulina. Rakastaako? Vielä häntä rakastaisi, mokomaakin ihranaamaa. Olisit silloin jättänyt hänet, niin ei olisi mitään ollut. Ja aja helvettiin hänet, sillä talo yht'hyvin on minun ja rahat myös. Niin se sanoo emäntäkin olevansa, vaan mikä hän on miehelleen emäntä? Murhaaja hän on, siinä kaikki. Ja saman se vielä tekee sinullekin.
Nikita. Äh, naisen kieltä ei saa millään sidotuksi. Et tiedä itsekään, mitä lavertelet.
Akulina. Tiedänpä hyvinkin. Hänen kanssaan en rupea asumaan. Pellolle ajan hänet Eikä saa hän luonani asua. Emäntä mikä emäntä, — vankilan nylkynahka, se hän on!
Nikita. Lopeta jo! Mitä sinulla on hänen kanssaan tekemistä? Elä huoli hänestä, vaan minua kuule: minä se isäntä olen. Ja mitä tahdon, sen teen. Hänet hylkäsin ja sinua rakastan. Ja rakastan, ketä tahdon, sillä se on minun vallassani. Hänet arestissa pidän. Tuossa noin on hänen paikkansa. (Osoittaa jalkojensa alle.) Äh, kun ei ole hanuria!
Uunilla on leivokset,
Hyllyllä on huttu:
Mikäs meidän elää,
Sekä huvitella?!
Ja kun kuolla pitää,
Kuolla voimme sitte.
Uunilla on leivokset,
Hyllyllä on huttu…
XIII KOHTAUS.
Samat ja Mitritsh (tulee, riisuutuu ja nousee uunille.)
Mitritsh. Tappelivat, näenmä, taaskin akat, ja kynsivät toisiaan. Oh, hyvä Isä, laupias pyhä Miikula.