— Kenraali Kutusof on suvainnut määrätä minut adjutantikseen, — vastasi Bolkonski, korottaen sof-tavuun ranskalaiseen tapaan.
— Mutta entäs Lise, vaimonne?
— Hän matkustaa maalle.
— Kuinka hennotte riistää meiltä ihanan puolisonne?
— André, — sanoi hänen vaimonsa, puhellen miehelleen samalla veikistelevällä äänellä kuin vieraillekin, — tiedätkö, minkälaisen jutun vikomtti kertoi meille neiti Georgesta ja Bonapartesta!
Ruhtinas Andrei siristi silmiään ja kääntyi häneen selin. Pierre joka ei hetkeksikään ollut päästänyt hänestä iloisia, ystävällisiä silmiään, astui hänen luokseen ja tarttui häntä käteen. Ruhtinas Andrei, vilkaisematta edes tarttujaan, nyrpisti naamansa viuruun ilmaistakseen suuttumustaan; mutta huomattuaan Pierren hymyilevät kasvot, hymähti itsekin odottamattoman hyväntahtoisesti ja ystävällisesti.
— Kas vaan! Sinäkin suuressa maailmassa! — hän sanoi.
— Tiesin teidän saapuvan, — Pierre vastasi. — Tulen teille illalliselle, — hän lisäsi hiljaa, jottei häiritsisi vikomttia, joka jatkoi kertomustaan. — Käykö päinsä?
— Ei, ei käy, ei käy, — sanoi ruhtinas nauraen, kädenpuristuksella ilmaisten Pierrelle, ettei sellaisia tarvitse kysyä.
Hän aikoi vielä jotain sanoa, mutta samassa nousi ruhtinas Vasili tyttärineen, ja tehdäkseen heille tietä nousi myös kaksi nuorta miestä.