— Eipä tarvitse Mariaa viedä miehen hakuun; itse näkyvät sulhaset tänne löytävän, — lausui pikku ruhtinatar varomattomasti kun sai kuulla ruhtinas Vasilin tuolosta.
Ruhtinas Nikolai Andrejevitsh yrmistil kulmiaan eikä virkkanut sanaakaan.
Kun kaksi viikkoa oli kulunut kirjeen saapumisesta, tulivat illalla ruhtinas Vasilin palvelijat, ja seuraavana päivänä itse ruhtinas poikineen.
Ukko Bolkonskilla ei ollut koskaan ollut korkeita käsityksiä ruhtinas Vasilin luonteenominaisuuksista, ja entistäänkin pienemmiksi hän ne oli arvioinut viime aikoina, jolloin ruhtinas Vasili uuden suunnan vallitessa, Paavalin ja Aleksanterin hallitusten aikana, oli päässyt korkeeseen virka-asemaan ja suosioon. Ja nyt, kun hän kirjeestä ja pikku ruhtinattaren viittauksista huomasi, mitä oli tekeillä, muuttui tämä alhainen käsitys hänen sielussaan ilkeämieliseksi halveksumiseksi. Puhuessaan ruhtinas Vasilista hän aina pärskyi merkitsevästi. Erittäinkin hän oli tyytymätön ja pahalla tuulella sinä päivänä, jolloin ruhtinas Vasili saapui. Vaikeata oli tietää, oliko hänen huonoon tuuleensa syynä ruhtinas Vasilin saapuminen, vai siksikö hän oli erityisemmin tyytymätön ruhtinaan saapumisen johdosta että oli huonolla tuulella: mutta huonolla tuulella hän vain oli, ja Tihon neuvoi jo aamusella arkkitehtiä jättämään käyntinsä ruhtinaan luo toiseen aikaan.
— Kuulkaa, miten hän astelee, — sanoi Tihon arkkitehdille. — Koko kantapäällään takoo — kyllä jo tiedämme...
Kuitenkin lähti ruhtinas tavalliseen aikaansa, yhdeksättä käydessä, kävelemään sopelikauluksisessa samettiturkissaan ja sopelilakissaan. Edellisenä päivänä oli satanut lunta. Tie, jota myöten ruhtinas tavallisesti kulki kasvihuoneeseen, oli luotu, ja selvästi eroitti vielä luudan jäljet luodulla tiellä, pöyheään lumikinokseen tien sivuun oli pistetty lapio. Ruhtinas käyskenteli kasvihuoneissa, tarkasteli työntekoa ja kehällä olevia rakennuksia. Hän oli synkän näköinen eikä sanonut kenellekään sanaakaan.
— Saattaako reellä ajaa? — kysyi ruhtinas taloudenhoitajalta, joka oli saattanut häntä aina päärakennukselle saakka. Taloudenhoitaja oli arvokkaan näköinen mies ja muistutti kasvoiltaan ja tavoiltaan suuresti isäntäänsä.
— Lunta on paksulta, teidän ylhäisyytenne. Olen käskenyt jo luomaan prospektin.
Pää painuksissa lähti ruhtinas astumaan portaita kohti. "Jumalan kiitos", ajatteli taloudenhoitaja: "ukonpilvi meni ohi!"
— Vaikea oli kulkea hevosella, teidän ylhäisyytenne, — lisäsi taloudenhoitaja. — Ja kuuleman mukaan pitäisi ministerin saapua teidän ylhäisyytenne vieraaksi?