Rostof oli vetäissyt jalkansa takasojoon, pullistanut rintansa koholleen ja istui niin tanakasti, että tunsi olevansa kiinni kasvettunut ratsuunsa. Tiukka, mutta samalla autuaallinen ilme kasvoilla ajoi Rostof paholaisena, kuten Denisof sanoi, keisarin ohi.
— Kelpo poikia Pavlogradilaiset! — lausui keisari.
"Jumalani! miten olisinkaan onnellinen, jos hän suoraapäätä käskisi syöksymään tuleen", ajatteli Rostof.
Kun tarkastus oli päättynyt, kokoontuivat upseerit ryhmiin ja alkoivat jutella palkinnoista, itävaltalaisista ja heidän puvuistaan, heidän rintamastaan, Bonapartesta ja siitä, miten tälle nyt käy huonosti, kun vielä Essenin osastokin liittyy venäläisiin ja Preussi siirtyy Venäjän puolelle.
Mutta eniten puhuttiin sentään kaikissa ryhmissä keisari Aleksanterista, hänen sanojaan toisteltiin, liikkeitään matkittiin ja kaikkeen oltiin ylen ihastuneita.
Kaikilla oli vain yksi halu: päästä niin pian kuin mahdollista keisarin johdolla vihollisen kimppuun. Keisarin johdolla täytyi voittaa, ja vieläpä ken tahansa, ajattelivat Rostof ja suurin osa upseereista.
Kaikki olivat tarkastuksen jälkeen varmoja voitosta, varmempia kuin olisivat voineet olla kahden voitokkaan taistelun jälkeen.
IX.
Tarkastuksen jälkeisenä päivänä puki Boris ylleen paraan virkapukunsa ja lähti, Bergin onnea toivottaessa, Olmütziin tapaamaan ruhtinas Bolkonskia, jonka avulla ja suosiolla hän aikoi hankkia itselleen edullisen aseman armeijassa. Erittäin houkuttelevalta tuntui hänestä adjutantin toimi jonkun ylhäisen henkilön seurueessa. "Hyvä on Rostovin, jolle isä lähettelee kymmeniä tuhansia, vatkutella, ettei ketään kumartele eikä halua ruveta kenenkään rengiksi; mutta minun, jolla ei muuta ole kuin järkeni ja kykyni, täytyy itse luoda onneni; ei auta minun päästää käsistäni tilaisuutta, vaan on taottava silloin, kun rauta on kuumana."