— Mitäpä hän kirjoittaisi? Tradiridiraa y.m.s., voittaakseen vain aikaa. Sanon teille, hän on meidän käsissämme; aivan varmasti! Mutta hauskinta jutussa oli osoitteen keksiminen vastauskirjeeseen, — sanoi Dolgorukof, nauraen hyvänsuovasti, — ei mitenkään keksitty sopivaa osotetta. Päivän selvää on, ettei voitu osoittaa kirjettä keisarille; jollei siis tahdottu osoittaa konsulille, niin oli ainoa mahdollisuus osoittaa kirje kenraali Buonapartelle.
— Mutta eihän sentään olisi tarvinnut osoittaa kenraali Buonapartellekaan, vaikkei tunnustaisikaaii häntä keisariksi, — huomautti Bolkonski.
— Niinpä niinkin, — keskeytti Dolgorukof, nauraen. — Tunnettehan Bilibinin, hän on sangen viisas mies, hän ehdotti että kirje osoitettaisiin: "ihmiskunnan viholliselle ja kansan villitsijälle."
Dolgorukof nauraa hohotti iloisesti.
— Ei enempää eikä vähempää? — huomautti Bolkonski.
— Mutta sittenkin keksi Bilibin sopivan arvonimen osotteeseen. Hän on teräväjärkinen ja viisas mies.
— Minkälaisen?
— Ranskan hallituksen päämiehelle, au chef du gouvernement français, vastasi Dolgorukof vakavan tyytyväisenä. — Eikö ole todellakin sopiva arvonimi?
— Sangen sopiva, mutta kyllä se häntä harmittaa, — huomautti Bolkonski.
— Varmaankin se harmittaa! Veljeni hänet tuntee: hän on usein ollut päivällisillä hänen luonaan, nykyisen keisarin nimittäin, Pariisissa, ja hän kertoi minulle, ettei milloinkaan ole tavannut hienompaa ja viekkaampaa valtiomiestä. Arvaahan sen: ranskalainen oveluus yhtyneenä italialaiseen kavaluuteen. Oletteko kuulleet juttua hänestä ja kreivi Markovista? Kreivi Markof oli ainoa ihminen, joka osasi käyttäytyä hänen kanssaan. Tunnetteko jutun nenäliinasta? Se on verraton juttu!