Marraskuun 18 ja 19 p:nä etenivät joukot vielä pari rupeamaa, ja ranskalaiset vetäytyivät hiljalleen takasin, heikosti ammuskellen. Puolistapäivin 19 p:nä alkoi armeijan ylemmissä piireissä kiihkoisan kiireellinen ja ankara liike, jota sitten kesti seuraavan päivän aamuun asti, jona päivänä taisteltiin tuo niin kuuluisa Austerlitzin taistelu.
Puoliinpäiviin 19 p:nä oli liikettä ja kiihkeän eloisaa puhelua, hyörinää ja adjutanttien häärimistä huomattavissa ainoastaan keisarien pääkortteerissa; puolistapäivin siirtyi tämä liike jo Kutusovin pääkortteeriin ja osastonpäällikköjen esikuntiin. Illaksi oli liike adjutanttien toimesta levinnyt armeijan kaukaisimpiinkin osiin, ja 19 ja 20 päiväin välisenä yönä oli koko yhdistynyt 80 tuhannen miehen suuruinen mahtava armeija jalkeilla ja lähti meluten, rymyten liikkeelle yhdeksän virstan pituisena valtavana jonona.
Tämä keskittynyt liike, joka aamulla oli alkanut keisarien pääkortteerissa ja sitten oli saanut liikkeelle koko armeijan, muistutti suuren tornikellon päärattaan ensi liikettä. Hiljalleen alkoi pyöriä yksi ratas, kierähti toinen, kolmas, ja yhä nopeammin ja nopeammin alkoivat pyörät pyöriä, väkipyörät natista, vaihderattaat kieriä, lyömälaitos lyödä, kuviot hyppiä, ja tasaisesti alkoivat viisarit liikkua, osoittaen liikkeen tuloksen.
Samoin kuin kellon koneistossa, samoin myös sotalaitoksen koneistossa kerran alulle pantu liike siirtyy vastustamattomasti lopulliseen tulokseen; yhtä huolettoman liikkumattomat ovat myös molemmissa koneistoissa ne osat, joihin liike vielä ei ole koskenut. Pyörät kitisevät navateissaan, tarttuvat hampain toisiin pyöriin, väkipyörät sähisevät kovasta pyörinästä, mutta viereinen pyörä seisoo rauhallisen liikkumattomana, aivan kuin ei aikoisi satoihin vuosiin liikahtaa; mutta hetki on tullut — vipu tarttuu, ja nöyrästi totellen alkaa pyörä rätisten pyöriä, yhtyen yhteiseen liikkeeseen, jonka tulos ja päämäärä ovat sille käsittämättömät.
Kuten kellossa lukemattomain erilaisten rattaiden ja väkipyöräin yhteisen liikkeen tuloksena on ainoastaan aikaa osoittavan viisarin tasainen liikunta, niin samoin kaikkien näiden 160,000 venäläisen ja ranskalaisen yhteisten liikkeiden — näiden ihmisten kaikkien intohimojen, halujen, katumusten, nöyrtymisien, kärsimysten, ylpeyden puuskausten, kauhujen ja riemujen tuloksena — oli ainoastaan Austerlitzin taistelu, tuo n.k. kolmen keisarin taistelu, toisin sanoen: maailman historiallisen viisarin hidas siirtyminen ihmiskunnan historian numerotaululla.
Ruhtinas Andrei oli sinä päivänä päivystäjänä eikä hetkeksikään poistunut ylipäällikön lähettyviltä.
Kuudetta käydessä iltapäivällä saapui Kutusof keisarien pääkortteeriin ja viivyttyään hetkisen keisari Aleksanterin luona hän meni tapaamaan ylihovimarsalkka kreivi Tolstoita.
Tällä välin pistäytyi ruhtinas Andrei Dolgorukovin luo, saadakseen tarkan selvän asiain kulusta. Hän oli huomannut, että Kutusof oli hermostunut ja johonkin tyytymätön, ja että pääkortteerissa oltiin tyytymättömiä ylipäällikköön ja että häntä kohtelivat kaikki pääkortteerin henkilöt omituisen ynseästi, aivan kuin olisivat tahtoneet osoittaa tietävänsä jotain sellaista, jota eivät muut tietäneet; ja sentähden tahtoikin hän puhella Dolgorukovin kanssa.
— No, terve, rakkaani, — sanoi Dolgorukof, joka paraillaan istui teetä juomassa Bilibinin seurassa. — Huomenna siis juhlitaan. Entäs teidän ukko? onko huonolla tuulella?
— Eipä juuri huonollakaan, mutta hän, luullakseni, toivoo, että häntä kuultaisi.