Tämä oli kreivin lempitanssi, jota tanssittiin jo hänen nuorena ollessaan. (Daniel Cooper oli oikeastaan eräs kuvio (anglaise" tanssista.)
— Katsokaahan isää! — huusi Natasha niin että sali kaikui (unohtaen täydellisesti että tanssi aikuisen kanssa), hänen kiharainen päänsä oli taipunut polviin, ja hänen heleä naurunsa tunkeutui salin kaukaisimpaankin kolkkaan.
Todellakin, kaikki salissa olijat katselivat hymyillen iloista vanhusta, joka seisoen muhkean ja häntä itseään kookaamman Maria Dmitrijevnan rinnalla, valmistautui tanssiin. Hän heilutteli tahtiin lanteille pyöristettyjä käsivarsiaan, oikoi harteitaan ja väänteli sivulle jalkojaan, hiljalleen polkien lattiaa. Yhä selvemmin ja selvemmin huomasi hänen kasvoillaan hymyn, joka valmisti katselijoita siihen, mitä oli tuleva. Heti kun alkoivat kuulua Daniel Cooperin iloiset ja mukaansa tempaavat säveleet, jotka suuresti muistuttivat reippaan venäläisen "trepakan" säveliä, syöksyi salin oville hymyilevää palvelusväkeä — toiselle puolelle miehiä, toiselle naisia, katselemaan herransa ilonpitoa.
— Hei meidän herraa! Kotka! — huudahti lapsenhoitajatar eräältä ovelta.
Kreivi tanssi hyvin ja hän tiesi itsekin sen, mutta hänen parinsa ei taitanut eikä tahtonutkaan hyvin tanssia. Hänen suunnaton ruhonsa oli jäykän suorana, ja tukevat käsivarret suorina sivuilla (työlaukkunsa hän oli antanut kreivittärelle); ainoastaan hänen ankarat, mutta silti kauniit kasvonsa tanssivat. Sen, mikä kuvastui kreivin koko pyöreästä olennosta, Maria Dmitrijevnassa ilmaisivat ainoastaan yhä enemmän ja enemmän hymyilevät kasvot ja tempoileva nenä. Joskin kreivi, joka innostumistaan innostui, hurmasi katselijat odottamattoman taitavilla pyörähdyksillään ja notkeiden jalkojensa keveillä hypyillä, niin ei Maria Dmitrijevnakaan silti jäänyt ihailusta vähemmälle, kun hän suuria tavoittelemattakaan, liikutteli harteitaan tai pyörteli käsivarsiaan käänteissä ja poljennoissa. Ja ansiosta häntä ihailtiinkin, sillä arvostellessaan jokainen otti lukuun hänen lihavuutensa ja ainaisen jäykkyytensä. Tanssi kiihtyi kiihtymistään. Toisiin tanssijoihin ei hetkeksikään kiinnitetty huomiota, eivätkä he siitä välittäneetkään. Kreivi ja Maria Dmitrijevna olivat vallanneet kaikkien huomion. Natasha nyki hihasta ja vaatteista kaikkia ympärillään olijoita, jotka hänen nykimisestäänkin huolimatta olivat pelkkänä silmänä, ja vaati katsomaan isää. Tanssin väliajoilla kreivi hengitti syvään, huitoi ja huuteli soittajille, jotta nämä soittaisivat nopeammin. Yhä nopeammin ja nopeammin, yhä reippaammin ja reippaammin kreivi pyöri, milloin varpaillaan, milloin koroillaan, kiitäen Maria Dmitrijevnan ympäri, ja lopuksi, saatettuaan parinsa paikoilleen, hän teki viimeisen soikauksen: nosti takaa ylös notkean jalkansa, taivutti alas hikisen päänsä ja huitasi oikean kätensä pyöränä koholleen. Tätä temppua seurasi voimakas käsien mäiske ja nauru, ja erittäinkin oli Natasha haltioissaan. Molemmat tanssijat pysähtyivät, hengittäen raskaasti ja pyyhkien hikeä batistisiin nenäliinoihin.
— Kas näin tanssittiin meidän nuorina ollessamme, ma chère, — kreivi sanoi.
— Sepäs oli Daniel Cooper! — sanoi Maria Dmitrijevna, hengästen syvään ja raskaasti ja käärien hihojaan.
XXI.
Samaan aikaan kun Rostovien salissa tanssittiin kuudetta anglaise'a, soittajien väsyneesti soittaessa ja uupuneiden palvelijain ja kokkien valmistellessa illallista, kohtasi kreivi Besuhcvia halvaus kuudennen kerran. Lääkärit ilmoittivat, ettei enää ollut paranemisen toiveita; sairaalle luettiin rippirukoukset ja annettiin pyhä ehtoollinen; valmistauduttiin viimeiseen voiteluun, ja talossa oli hyörinää ja levotonta liikehtimistä, joka on niin tavallista tällaisina hetkinä. Talon ulkopuolella, portin edustalla tungeskeli ruumisarkuntekijöitä, odotellen suurta tilausta kreivin hautajaisia varten. Kun saapui ajoneuvoja, vetäytyivät he sentään loitommalle. Moskovan ylipäällikkö, jonka adjutantit vähäväliä olivat käyneet tiedustelemassa kreivin terveydentilaa, saapui tänä iltana itse lausumaan viimeiset tervehdykset kuuluisalle Katarinan aikuiselle ylimykselle.