— Täältäkö mennään ruhtinattarien suojiin? — kysyi Anna Mihailovna eräältä heistä.
— Täältä, — vastasi palvelija rohkeasti ja kovalla äänellä, aivan kuin nyt jo kaikki olisi mahdollista: — ovi vasemmalla, matushka.
— Kenties kreivi ei olekkaan minua kutsunut, — sanoi Pierre, päästyään portaiden käännesillalle: — mieluummin menisin omaan huoneeseeni.
Anna Mihailovna pysähtyi, jotta Pierre hänet saavuttaisi.
— Ah, ystäväni! — hän sanoi, kosketellen Pierren kättä samoin liikkein kuin aamulla poikansa kättä: — uskokaa, kärsin yhtä paljon kuin tekin, mutta karkaiskaa luontonne.
— Tokkohan tulen? — kysyi Pierre, katsellen ystävällisesti lasiensa läpi Anna Mihailovnaa.
— Ah, ystäväiseni, unohtakaa kärsimänne vääryydet, muistakaa, että hän on isänne ... kenties henkitoreissa. (Hän huoahti.) Rakastan teitä kuin poikaani. Luottakaa minuun, Pierre. En unhoita teidän etujanne.
Pierre ei käsittänyt mitään; taas tunsi hän, vieläpä entistään selvemmin, että niin täytyy olla, ja hän lähti nöyränä seuraamaan Anna Mihailovraaa, joka jo avasi ovea.
Tämä ovi vei takakäytävän eteiseen. Ruhtinattarien palvelija-vanhus istui eteisen nurkassa ja kutoi sukkaa. Pierre ei koskaan ollut käynyt tässä talon osassa, eipä edes ollut aavistanut tällaisten suojain olemassa oloa. Heidän ohitseen kiirehtivältä tytöltä, joka kuletti tarjottimella karahviinia, Anna Mihailovna kysyi (kutsuen häntä armaakseen ja kyyhkyläisekseen) ruhtinattarien vointia ja lähti sitten johtamaan Pierreä pitkin kivistä käytävää. Ensimäinen ovi vasemmalta vei käytävästä ruhtinattarien suojiin. Kun sisäkkö karahviinia viedessään kiireissään (tässä talossa tehtiin tähän aikaan kaikki kiireissä) jätti oven sulkematta, ja Pierre ja Anna Mihailovna ohi kulkiessaan tahtomattaan tulivat vilkaisseeksi avonaisesta ovesta, näkivät he ruhtinas Vasilin ja vanhimman ruhtinattaren istuvan lähetyksin ja puhelevan keskenään. Nähtyään ohi kulkijat ruhtinas Vasili teki kärsimättömän liikkeen ja heittäytyi takakenoon; ruhtinatar hypähti paikoiltaan ja hurjin liikkein vetää läimäytti oven kiinni.
Tämä liike ei lainkaan ollut sopusoinnussa ruhtinattaren ainaisen rauhallisuuden kanssa; kauhu, joka kuvastui ruhtinas Vasilin kasvoilla, oli hänen arvokkuudelleen niin tavaton, että Pierre pysähtyi ja katsahti kysyvästi lasiensa läpi saattajaansa. Anna Mihailovna ei lainkaan näyttänyt kummastuneelta, hymähtihän vain hieman ja huoahti, osoittaakseen, ettei hän muka muuta ole odottanutkaan.