Pelagejushka kalpeni äkkiä ja löi kätensä yhteen.
— Isä, isä, synti sinulle, sinulla on poika! — puhkesi hän puhumaan, ja kalpeus muuttui äkkiä heleäksi punaksi.
— Isä, mitä sanoitkaan, Jumala sinulle anteeksi antakoon. — Hän teki ristinmerkin. — Herra Jumala, armahda häntä Neitsyt, mitä tämä on ... — puhui hän, kääntyen ruhtinatar Mariaan. — Hän nousi ja itkuun pillahtamaisillaan alkoi sääliä laukkuaan kuntoon. Häntä nähtävästi sekä kauhisti että hävetti, että hän nautti vierasvaraisuutta talossa, jossa voitiin puhua sellaista ja suretti, että nyt oli pakko jättää tämän talon hyvyydet.
— No, mitä te haluatte? — sanoi ruhtinatar Maria. — Mitä varten tänne tulitte?...
— Ei, laskenhan leikkiä, Pelagejushka, — sanoi Pierre. — Princesse, ma parole, je n'ai pas voulu l'offenser,[34] minä vaan muuten. Älä ole milläsikään, laskin leikkiä, — puheli hän, kainosti hymyillen ja tahtoen tasoittaa vikansa. — Niinhän minä ja hän myöskin teki pilaa vain.
Pelagejushka pysähtyi epäröiden, mutta Pierren kasvoilla näkyi sellainen vilpitön katumus, ja ruhtinas Andrei katseli niin hellästi vuoroin Pelagejushkaan vuoroin Pierreen, että ensinmainittu vähitellen rauhoittui.
XIV.
Vaeltajatar rauhoittui ja päästyään taas puhumisen alkuun, hän kertoi kauvan isä Amfilohiasta, joka oli elämältään niin pyhä, että hänen kätensä tuoksuivat suitsutussavulta, ja siitä, miten hänen munkkituttavansa hänen viime Kievin matkallaan olivat antaneet hänelle luolien avaimet, ja miten hän, otettuaan mukaansa korppuja, kaksi vuorokautta oli viettänyt luolissa pyhimysten seurassa. "Rukoilen ja luen hiukan yhdelle ja lähden toisen luo. Nukahdan ja taas käyn suutelemaan pyhän kuvaa; ja sellainen on, äitiseni, hiljaisuus, sellainen armon runsaus, ettei Jumalan päivän valkeuteen mieli teekkään."
Pierre kuunteli häntä tarkkaavana ja vakavana. Ruhtinas Andrei läksi huoneesta. Ja hänen jälkiinsä lähti ruhtinatar Maria viemään Pierreä vierashuoneeseen, jätettyään Jumalan ihmiset teetä juomaan.