— Mutta älähän kiru noin, rauhoitu, — sanoi Rostof: — verikin alkoi taas vuotaa. Odotahan, haava on uudelleen sidottava.
Haava sidottiin ja Denisof vietiin vuoteeseen. Seuraavana aamuna heräsi hän iloisena ja rauhallisena.
Mutta keskipäivän tienoissa saapui maakuoppaan vakavan ja surullisen näköinen adjutantti ja näytti kirvelevin sydämin majuri Denisoville rykmentinpäälliköltä saapuneen virallisen paperin, jossa tiedusteltiin eilisiä tapahtumia. Adjutantti ilmoitti samalla, että juttu merkeistä päättäen saa ikävän käänteen, että asiaa tutkimaan on määrätty sotilastutkijakunta, ja että näinä ankarina aikoina, jolloin armeijassa on ilmestynyt napinaa ja mielivaltaisia tekoja, asia paraimmassa tapauksessa päättyy syytetyn upseerin arvon menettämiseen.
Kantajat esittivät asian tällaisessa valossa: Sittenkun kuormasto oli ryöstetty, saapui majuri Denisof kutsumatta humalaisena ylimuonanhankkijan luo, sanoi tätä voroksi ja uhkasi kurittaa, ja kun hän oli viety ulos huoneesta, niin syöksyi hän kansliaan, pieksi kahta virkamiestä ja nyrjäytti samalla toiselta käden.
Rostovin kyselyihin vastasi Denisof nauraen, että arvatenkin oli joku rytäkässä kuukertunut, mutta se on hänen mielestään vähäpätöinen seikka, aivan vähäpätöinen, ja lisäsi, ettei hän aijo pelätä tuomiota eikä tuomareita, ja että jos nuo konnat tohtivat häntä ärsyttää, niin vastaa hän heille jotta muistavat saaneensa.
Denisof puhui muuten halveksuen koko asiasta; mutta Rostof tunsi ystävänsä liiankin hyvin voidakseen olla huomaamatta, että ystävä oli peloissaan tuomion suhteen (vaikkakin hän koetti salata pelkoaan sivullisilta), ja että tämä asia, jolla nähtävästi tulisi olemaan huonot seuraukset, häntä kovasti kiusasi. Joka päivä alkoi Denisoville saapua papereita ja kyselyjä, ja toukokuun ensimäisenä päivänä määrätään päiväkäskyssä, että hänen oli luovutettava eskadroonan johto arvossa häntä seuraavalle upseerille ja saavuttava esikuntaan tekemään selvää muonatoimistossa tapahtuneesta mellastuksesta. Huhtikuun viimeisenä päivänä teki Platof tiedusteluretken vihollisen asemille kahdella kasakkarykmentillä ja kahdella husaarieskadronalla. Denisof ratsasti ketjun edessä, kuten tavallisesti, ja oli huiman rohkea. Hän sai luodin reiteensä. Varmaankaan ei hän tavallisissa oloissa olisi tällaisen lievän haavan tähden poistunut rykmentistä, mutta nyt käytti hän tilaisuutta hyväkseen, kieltäytyi lähtemästä esikuntaan ja meni sairaalaan.
XVII.
Kesäkuussa oli Friedlandin taistelu, jossa Pavlogradin rykmentti ei ollut osallisena, ja sen jälkeen solmittiin välirauha. Rostof ikävöi kovin ystäväänsä. Tämän lähdettyä rykmentistä ei hän ollut mitään hänestä kuullut, ja siksipä häntä kovin huolestutti ystävän kohtalo ja terveydentila. Käyttäen hyväkseen rauhan aikaa hän pyysi lomaa, lähteäkseen tapaamaan sairaalaan ystäväänsä.
Sairaala oli pienessä preussilaisessa kauppalassa, jonka venäläiset ja ranskalaiset joukot olivat kahdesti hävittäneet. Kesän ihanimmillaan ollessa näytti tämä hävitetty kauppala rähjä sangen surkealta ja jylhältä. Talot olivat katottomat, aidat hävitetyt, kadut saastaiset, kaikkialla maleksi repaleisia asukkaita, sairaita ja humalaisia sotilaita.