— Laitos, joka saattaa edistää tällaista kunniaa ja siihen kannustaa, on suuren keisarin Napoleonin Légion d'honneurin tapainen laitos, joka ei ole vahingoksi, vaan hyödyksi palvelemiselle, eikä ole sääty- ja hovi-etuoikeuksien edistäjä.
— En tahdo väitellä, mutta ei käy kieltäminen, että hovivirat ovat vieneet samaan päämäärään, — sanoi ruhtinas Andrei: — jokainen hovilainen pitää velvollisuutenaan arvokkaasti täyttää tehtävänsä.
— Mutta sittenkään ette tahtonut tästä etuoikeudesta hyötyä, ruhtinas, — sanoi Speranski, osoittaen hymyllään, että tahtoi tehdä puhekumppanilleen ikävästä kinastelusta herttaisen lopun. — Jos teette minulle kunnian ja saavutte keskiviikkona luokseni, — hän jatkoi, — niin Magnitskin kanssa keskusteltuani, saatan teille kertoa jotain mieltäkiinnittävää ja samalla on itsellänikin tilaisuus puhella kanssanne laveammalti.
Hän sulki silmänsä, kumarsi à la francaise ja poistui salista, tahtoen pysyä huomaamattomana.
VI.
Pietarissa ensi oleskelunsa aikoina tuntui ruhtinas Andreista, että ympäristön pikku huolet kokonaan himmensivät hänen maalaiselämän yksinäisyydessä hankkimansa aatosvaraston.
Palattuaan iltasin asuntoonsa täytyi hänen ensi työkseen merkitä muistikirjaansa 4-5 tärkeätä vieraskäyntiä tahi rendez-vous'ta. Elämän järjesteleminen, sellainen päiväjärjestys, että kunnekin kerkiäisi aikanaan, riisti suurimman osan elämän tarmosta. Hän ei mitään tehnyt, ei mitään ajatellut, eipä edes ehtinytkään ajattelemaan, hän vain puhui ja puhui verrattomasti niistä asioista, joita yksinäisyydessä maalla oli ehtinyt miettimään.
Toisinaan hän harmikseen huomasi, että samana päivänä eri paikoissa tuli puhuneeksi aivan samaa. Mutta päivät päikseen hän oli niin touhuissaan, ettei joutanut edes sitä ajattelemaan, ettei mitään ajatellut.
Sekä Kotshubein luona että nyt keskiviikkona kotonaan, missä kauvan ja luottavasti oli puhellut kahden kesken ruhtinas Andrein kanssa, oli Speranski tehnyt sangen syvän vaikutuksen Bolkonskiin.