"Kun meillä vain on jommoinenkin määrä ansiokkaita miehiä jokaisessa valtiossa, ja jokainen näistä voittaa asialle taas muutaman lisäksi, ja he kaikki liittyvät lujaksi järjestöksi — silloin on valta käsissä veljeskunnalla, joka sakassakin jo on tehnyt niin paljon ihmiskunnan onneksi."
Puheella ei ollut valtavaa vaikutusta, vieläpä se sai aikaan kuohuntaa veljien kesken. Enemmistö luuli puheessa huomanneensa illuminaattein vaarallisia hankkeita, ja siksipä arvosteltiinkin puhetta sangen kylmästi, mikä suuresti kummastutti Pierreä. Suurmestari alkoi vastustaa Pierren ajatuksia. Pierre kiihtyi kiihtymistään, selvitellessään tarkemmin aatteitaan. Pitkiin aikoihin ei ollut näin kiihkoisaa istuntoa. Muodostui puolueita: toiset syyttivät Pierreä ja sanoivat häntä illuminaatiksi; toiset kannattivat häntä. Ensi kerran elämässä ihmetytti Pierreä tämän kokouksen aikana ihmisjärjen suunnaton vaihtelevaisuus, josta johtuu, ettei kaksi ihmistä voi koskaan käsittää samaa totuutta samalla tavalla. Nekin veljistä, jotka näyttivät kannattavan Pierreä, käsittivät hänen aatteensa omalla tavallaan: tahtoivat hänen suunnitelmiinsa rajoituksia ja muutoksia, joihin Pierre ei voinut suostua, sillä hänen pääasiallinen vaatimuksensa perustuikin juuri siihen, että häntä ymmärrettäisiin aivan hänen sanojensa mukaisesti.
Istunnon päätyttyä suurmestari ilkeän ivallisesti muistutti Pierreä liiallisesta kiivaudesta ja huomautti, ettei tätä ollut johtanut pelkkä hyveen rakkaus, vaan myöskin riidan halu. Pierre ei vastannut hänen muistutuksiinsa, kysyihän vain lyhyesti, hyväksytäänkö hänen ehdotuksensa. Ehdotusta ei hyväksytty, ja tavallisia muodollisuuksia odottamatta, Pierre poistui kokoushuoneesta ja lähti kotiin.
VIII.
Pierren valtasi tuo ikävä, jota hän niin kovin pelkäsi. Puheensa jälkeen hän kotona loikoi sohvalla kolme päivää, ei päästänyt vieraita puheilleen eikä itsekään missään käynyt.
Tällöin sai hän kirjeen vaimoltaan, joka rukoillen pyytää tavata miestään, sanoo kovin kaipaavansa miestään ja haluavansa pyhittää elämänsä hänelle.
Kirjeen lopussa hän ilmoittaa pian saapuvansa ulkomailta Pietariin.
Heti kirjeen saavuttua tunkeutui Pierren yksinäisyyttä häiritsemään eräs muurariveli, jota Pierre ei lainkaan saattanut sietää, johti keskustelun Pierren perhe-elämään ja nuhteli häntä veljeyden nimessä sopimattomasta ankaruudesta hyljättyä vaimoa kohtaan. Hän huomautti, miten Pierre on poikennut vapaamuurarin perussäännöistä, kun ei ole antanut anteeksi katuvalle.
Samaan aikaan lähetti hänen anoppinsa, ruhtinas Vasilin puoliso, noutamaan häntä puheilleen ja rukoili häntä saapumaan luokseen edes muutamiksi hetkiksi neuvottelemaan sangen tärkeästä asiasta. Pierre huomasi, että oli muodostettu salaliitto hänen taivuttamisekseen ja että hänet aiottiin taas yhdistää hylkäämäänsä puolisoon, eikä tuo hanke hänestä tuntunutkaan vastenmieliseltä hänen silloisessa mielentilassaan. Hänestä tuntui kaikki yhdentekevältä: Yleensäkään ei hän pitänyt mitään niin erikoisen tärkeänä elämässä, ja nyt, tämän kauhean ikävän kalvaessa, ei hän pitänyt kalliina edes vapauttaan eikä välittänyt lujasta päätöksestään vaimoonsa nähden.