Joulukuun 7 p:nä.
"Näin unen, josta heräsin vapisevin sydämin. Olin olevinani Moskovassa, omassa talossani, suuressa arkihuoneessa, ja vierashuoneesta ilmestyi Josef Aleksejevitsh. Olin heti huomaavinani, että hänessä jo oli tapahtunut uudestasyntyminen, ja hypähdin häntä kohti. Olin suutelevinani häntä ja hänen käsiään, ja hän sanoi: 'Oletko huomannut, että olen täydellisesti muuttunut kasvoiltani?' Katsahdin häneen, syleillen yhä häntä, ja olin näkevinäni, että hänen kasvonsa olivat aivan nuorekkaat, mutta päänsä aivan paljas, ja piirteet aivan vieraat. Ja olin sanovinani hänelle: 'Olisinpa teidät tuntenut, jos sattumalta olisin teidät tavannut,' — mutta samalla ajattelin: — 'Puhuinkohan totta?' Ja samalla näin, miten hän makasi kuin kuollut ruumis; sitten hän vähitellen tointui ja lähti minun mukanani suureen työhuoneeseen, kantaen kädessään suurta, piirustuspaperista nidottua kirjaa. Olin sanovinani: 'Tämä on minun kirjoittamani.' Ja hän nyökkäytti päällään. Avasin kirjan, siinä oli joka sivulla ihania kuvia. Ja minä olin tietävinäni, että nämä kuvat esittivät sielun ja hänen rakastettunsa välisiä rakkausseikkailuja. Ja olin näkevinäni kirjassa ihanan neitosen kuvan, jolla oli läpikuultava puku ja ruumis, ja tyttö oli lentävinään pilviin. Ja olin tietävinäni, että tämä tyttö kuvasi Korkeata veisua. Ja olin tuntevinani, että näitä kuvia katsellessani, tein väärin, syntiä, mutta en voinut silti olla niitä katselematta. Jumalani, auta minua! Taivaan Herra, jos tahallasi olet minut hyljännyt, niin tapahtukoon Sinun tahtosi; mutta jos itse olen tähän syypää, niin opeta minulle, mitä minun on tehtävä. Sorrun saastaani, jos Sinä minut kokonaan jätät."
XI.
Niiden kahden vuoden aikana, mitkä Rostovit viettivät maalla, eivät heidän raha-asiansa parantuneet.
Vaikka Nikolai Rostof ankarasti olikin noudattanut tekemäänsä päätöstä ja yhä palveli vaatimattomasti syrjäisessä rykmentissään, kuluttaen verrattain vähän rahoja, niin elettiin Otradnossa yhä entiseen tapaan, ja Mitenjka hoiti siten talousasioita, että velat yhä vain vuosittain kasvoivat. Vanhalle kreiville ei jäänyt muuta neuvoa kuin valtion palvelukseen turvautuminen, ja hän lähtikin Pietariin virkaa etsimään; hän lähti etsimään virkaa ja samalla, kuten hän sanoi, viimeisen kerran huvittamaan tyttösiä.
Pian Rostovien Pietariin saapumisen jälkeen Berg kosi Veraa, ja vanhemmat suostuivat tarjoukseen.
Huolimatta siitä, että Rostovit Moskovassa olivat kuuluneet korkeimpiin piireihin, itsekkään sitä tietämättä tai ajattelematta, muodostui heidän tuttavapiirinsä Pietarissa sekalaiseksi ja värittömäksi. Pietarissa heitä pidettiin maaseutulaisina, joiden luokse täällä eivät tulleet nekään henkilöt, joita Rostovit Moskovassa olivat ruokkineet, kysymättä, mihin seurapiiriin he kuuluivat.
Rostovit olivat Pietarissa yhtä kestiystävällisiä kuin olivat olleet Moskovassakin, ja heidän illallispöydässään yhtyivät mitä erilaisimpiin seurapiireihin lukeutuvat henkilöt: Otradnolaiset naapurit, köyhät tilanhaltijat tyttärineen, hovineiti Peronski, Pierre Besuhof ja piirikunnan postinhoitajan poika, joka palveli pääkaupungissa. Jokapäiväisiksi vieraiksi Rostovien talossa tulivat pian Boris, Pierre, jonka vanha kreivi oli tavannut kadulla ja tuonut mukanaan taloon, ja Berg, joka päiväkaudet oleskeli talossa ja oli niin kohtelias talon vanhimmalle tyttärelle, Veralle, että joka hetki saattoi odottaa kosimista.
Berg ei ollut suotta näytellyt kaikille Austerlitzin taistelussa haavoittunutta oikeata kättään eikä suotta kantanut aivan tarpeetonta miekkaa vasemmassa kädessään. Hän oli niin väsymättömästi ja sellaisella arvokkuudella kaikille kertoellut tästä tapahtumasta, että kaikki uskoivatkin hänen tekonsa tarkoituksenmukaisuuden ja suuren merkityksen, ja hän sai ansioistaan Austerlitzin taistelussa kaksi palkintoa.