— Ei nykyään muistella vanhoja ystäviä, — puheli kreivitär, kun juteltiin Boriksesta.
Anna Mihailovnakin, joka viime aikoina yhä harvemmin oleskeli Rostovien talossa, käyttäytyi omituisen arvokkaasti ja puhui aina haltioissaan ja kiitollisena poikansa ansioista ja loistavasta menestyksestä. Kun Rostovit olivat saapuneet Pietariin, ilmestyi Boris heidän luokseen vieraskäynnille.
Ajaessaan Rostoveille tunsi Boris sydämensä leikahtelevan. Natashaan keskittyivät hänen elämänsä runollisimmat muistot. Mutta tästä huolimatta oli hän lujasti päättänyt käyttäytyä niin, että sekä Natasha että vanhemmat selvästi huomaisivat hänen ja Natashan välisten lapsellisten suhteiden mitättömyyden. Läheiset välinsä kreivitär Besuhoviin olivat hankkineet hänelle loistavan aseman seurapiireissä, virka-uralla odotti häntä valtava menestys, sillä hän oli saavuttanut erään korkea-arvoisan suojelijansa rajattoman luottamuksen, ja sitäpaitsi oli hänellä hyvät toiveet saada vaimokseen eräs Pietarin rikkaimmista tytöistä. Kun Boris astui Rostovien vierashuoneeseen, oli Natasha omassa huoneessaan. Kun hänelle ilmoitettiin Boriksen tulosta, pyrähti hän miltei juosten vierashuoneeseen, kasvoilla hyväilevän kirkas hymy.
Boris muisteli Natashaa sellaisena kuin oli nähnyt hänet 4 vuotta sitten: lyhythameisena, lapsellisen veitikkamaisesti hymyilevänä tyttösenä, jonka mustat, loistavat silmät tuikkivat kutrien alta, ja siksipä hän hämmentyikin, kun näki edessään aivan uuden Natashan. Hänen kasvoilleen ilmestyi riemastuneen ihmettelevä ilme. Tämä ilme riemastutti Natashaa.
— No, tunnetko pikku ystävätär-veitikkasi? — kysyi kreivitär.
Boris suuteli Natashaa kädelle ja sanoi ihmettelevänsä, miten suuresti Natasha on muuttunut entisestä.
— Miten olette pulskistunut!
— Vieläpä ihmetellä! — vastasivat Natashan nauravat silmät.
— Onko isä mielestänne vanhentunut? — kysyi Natasha. Hän istuutui ja, sotkeutumatta Boriksen ja äitinsä keskusteluun, hän alkoi tarkastella lapsuuden ajan sulhastaan pienimpiä yksityiskohtia myöten. Boris tunsi tämän tutkivan, hyväilevän katseen ja katsahti silloin tällöin Natashaan.
Boriksen virkapuku, kannukset, kaulahuivi, tukan suorintatapa — kaikki oli viimeisen kuosin mukista ja comme il faut. Tämän Natasha heti huomasi. Boris istui hieman sivukenossa nojatuolissa kreivittären vieressä, sivellen vähäväliä oikealla kädellään vasemmassa kädessään olevaa hohtavan valkeata kiiltohansikasta, ja puheli, hienosti huuliaan sirostellen, Pietarin hienoimpien seurapiirien huvituksista, muistutellen samalla entisistä Moskovan ajoista ja yhteisistä vanhoista tuttavista, joista puheli hyvänsuovan pilkallisesti. Tahallaan, kuten Natashasta tuntui, viittaili Boris Pietarin hienoimpaan ylhäistöön ja kertoeli erään lähettilään tanssiaisista, joissa hänkin oli ollut, mainitsi miten hänet oli kutsuttu NN:n ja SS:n luo.