"Tuollainen hän on, mutta minä olen täys hölmö!" ajatteli Nikolai katsellessaan Sonjan säihkyviä silmiä ja riemuitsevia, onnea hymyileviä kasvoja. Viiksien alle poskiin muodostui pienet, sievoset hymykuopat, joita Nikolai ei ennen muistanut huomanneensa.
— Minä en mitään pelkää, — sanoi Sonja, — Voinko lähteä heti? — Hän nousi pöydästä.
Hänelle neuvottiin aitta, sanottiin, miten hänen on vaiti seistävä ja kuunneltava ja lopuksi annettiin hänelle turkit. Sonja veti turkit yli päänsä ja vilkasi Nikolaihin.
"Mikä aarre tuo tyttö!" — ajatteli Nikolai. "Mitä olen ajatellutkaan näihin saakka!"
Sonja poistui käytävään lähteäkseen aittaan. Nikolai riensi pääkäytävälle, uskotellen että hänen on vari. Todellakin oli huoneissa ilma ummehtunutta väen paljouden johdosta.
Ilma oli yhä tyyni ja kylmä, kuu loisti taivaalla, mutta vielä kirkkaampana kuin vieraiden saapuessa. Kuun valo oli niin kirkas ja hangella loisti niin runsaasti tähtiä, ettei tehnyt mieli taivaalle edes katsahtaa, eikä oikeita tähtiä edes huomannutkaan. Taivas oli tumma ja ikävä, maa iloinen.
"Hölmö olen, hölmö! Mitä olenkaan odotellut näihin saakka?" ajatteli Nikolai, juoksi alas kuistilta ja lähti polkua myöten kiertämään rakennuksen nurkitse takakäytävälle, mistä tiesi Sonjan tulevan. Puolitiessä polun vieressä oli lumiharjaisia halkopinoja, joista varjot lankesivat lumelle; pinojen välistä ja niiden yli heittivät vanhat, paljaat lehmukset loukeroisia varjojaan lumelle ja polulle. Polku vei aittaan. Aitan hirsiseinä ja lumen peittämä katto kimaltelivat kirkkaassa kuun valossa aivan kuin ne olisivat olleet jalokivistä kyhätyt. Puu särähti puutarhassa, ja sitten kävi taas kaikki hiljaiseksi. Tuntui kuin keuhkoihin ei olisikaan ilma virrannut, vaan jonkinlainen ikuisesti nuori voima ja ilo.
Joku laskeutui takakäytävän portaista. Viimeinen porras, jolle oli kulkenut lunta, narahti terävästi, ja vanhanpiian ääni lausui:
— Suoraan, suoraan polkua myöten, neiti. Älkää vain katsoko taaksenne.
— En pelkää, — vastasi Sonjan ääni, ja polkua pitkin Nikolaita kohti tulla sipsutti Sonja ohuvissa narskuvissa valittavissa kengissään.