— Onko hän vielä täällä? — kysyi Natasha hätäisesti.
— On, näin hänet äsken.
Natasha ei nähtävästi enää jaksanut jatkaa ja viittasi kädellään kaikkia poistumaan.
XX.
Pierre ei jäänyt päivälliselle, vaan poistui huoneesta ja lähti talosta. Hän lähti kaupungille etsimään Anatol Kuraginia. Hänen mielensä oli kuohuksissa, veri pakkautui sydämeen ja hänen oli vaikea hengittää. Vuorilta, mustalaisten luota, Comonenon luota ei Pierre häntä tavannut. Hän lähti klubiin. Täällä oli kaikki ennallaan: vieraat istuivat ryhmissä ja keskustelivat kaupungin tapahtumista. He tervehtivät Pierreä. Eräs palvelija, joka tunsi Pierren tuttavat ja tavat, tuli hänen luokseen, tervehti ja ilmoitti, että hänelle oli varattu paikka pienessä ruokasalissa. Samalla hän ilmoitti, että ruhtinas N.N. oli kirjastohuoneessa, mutta T.T. ei vielä ollut saapunut. Ilmoista puhuttaissa kysyi Pierreltä eräs hänen tuttavistaan oliko tämä kuullut, että Kuragin on ryöstänyt Natasha Rostovin. Hän sanoi kaupungilla asiasta puheltavan. Pierre löi asian leikiksi ja sanoi, että koko juttu on sulaa pötyä, sillä hän kävi aivan äsken Rostoveilla. Pierre kyseli kaikilta Anatolia. Joku sanoi, ettei hän vielä ollut saapunut, toinen taas, että hän pian saapuu. Pierrestä tuntui kummalta kun katseli tätä rauhallista, välinpitämätöntä joukkoa, joka ei edes aavistanut, mitä tällä hetkellä oli hänen sydämessään. Pierre käyskenteli salissa, odotti kunnes kaikki vieraat olivat saapuneet, mutta kun Anatolia ei kuulunut, lähti hän kotiin.
Anatol söi sinä päivänä päivällistä Dolohovin luona, ja täällä ystävykset neuvottelivat, miten saattaisivat parantaa pilaamansa asian. Anatolin mielestä täytyi hänen välttämättömästi tavata Natasha. Siksi hän illalla saapuikin sisarensa luo neuvottelemaan, miten tuon tapaamisen järjestäisi. Kun Pierre turhaan Anatolia etsittyään oli palannut kotiin, tuli palvelija ilmoittamaan, että Anatol Vasiljevitsh on kreivittären luona. Helenan vierashuone oli vieraita äärillään.
Pierre astui vierashuoneeseen ja tervehtimättä edes vaimoaan, jota ei vielä ollut tavannut Tveristä tulonsa jälkeen (hän vihasi vaimoaan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen), hän meni suoraan Anatolin luo.
— Ah, Pierre, — sanoi kreivitär, mennen miehensä luo. — Etpä saata arvata, minkälaisessa pulassa on nykyään meidän Anatolimme...
Hänen lauseensa katkesi, kun hän näki, miten Pierre pää kumarassa, silmät säihkyen, varmoin, päättävin askelin lähestyi hänen veljeään. Hän tunsi tuon raivon ja voiman ilmeen miehensä kasvoilla, sillä samallaisena oli hän nähnyt hänet Dolohovin kaksintaistelun seuraavana aamuna.