Vapaamuurari oli kauvan vaiti, nähtävästi jotakin miettien.
— Kaikkinainen apu tulee yksin Jumalalta, — hän sanoi, — mutta sen määrän apua, joka veljeskuntamme vallassa on antaa, senkin teille suon, herraseni. Kun menette Pietariin, antakaa tämä kreivi Villarskille (hän kaivoi lompakon ja kirjoitti muutamia sanoja nelitaitteiselle paperilehdelle). Yhden neuvon annan teille, jos sallitte. Saavuttuanne pääkaupunkiin, vetäytykää ensi aikoina yksinäisyyteen, itsenne tutkistelemiseen, älkääkä palatko entisen elämänne poluille. Lisäksi toivotan onnellista matkaa, herraseni, — sanoi hän huomattuaan palvelijan tulleen huoneeseen, — toivon menestystä.
Matkustaja oli Josef Aleksejevitsh Basdejef, kuten Pierre sai tietää majatalon päiväkirjasta. Basdejef oli tunnetuimpia vapaamuurareita ja martinisteja jo Novikovin ajoilta. Kauvan hänen lähtönsä jälkeen käveli Pierre majatalon tuvassa, menemättä levolle tai tilaamatta hevosia. Hän mietti entisyyttään ja kuvitteli uuden elämän hurmaamana onnellista, nuhteetonta, hyveellistä tulevaisuuttaan, joka näytti hänestä niin helpolta. Hän oli ollut, niin hänestä tuntui, syntinen vain siksi, että hän jollakin tavalla sattumalta oli unohtanut, miten hyvä on olla hyveellinen. Hänen sieluunsa ei jäänyt jälkeäkään entisistä epäilyksistä. Hän uskoi lujasti ihmisten veljeyden mahdollisuuteen, ihmisten, jotka ovat yhtyneet päämääränään toistensa tukeminen hyveen polulla, ja sellaisena väikkyi hänen mielessään vapaamuurarien veljeskunta.
III.
Saavuttuaan Pietariin ei Pierre ilmoittanut kenellekään tulostaan eikä käynyt missään, vaan vietti kaiket päivät lukemalla Tuomas Kempiläistä, jonka kirjan joku hänen tietämättään oli hänelle toimittanut. Yhden ainoan seikan Pierre aina käsitti lukiessaan tätä kirjaa; hän käsitti ennen tuntemattoman nautinnon, minkä tuottaa usko täydellisyyden saavuttamisen mahdollisuuteen ja veljelliseen toimivaan rakkauteen, jonka Josef Aleksejevitsh oli sanonut olevan mahdollisen ihmisten kesken. Viikkoa jälkeen hänen tulonsa astui illalla hänen huoneeseensa nuori puolalainen kreivi Villarski, jonka Pierre päällisin puolin tunsi Pietarin seurapiirien ajoilta. Villarski astui sisään yhtä virallisen ja juhlallisen näköisenä kuin aikoinaan Dolohovin sekundantti ja sulettuaan oven jälkiinsä ja tultuaan vakuutetuksi, ettei huoneessa ollut ketään muita kuin Pierre, kääntyi hän tämän puoleen:
— Saavuin luoksenne, koska tehtäväkseni on annettu ehdottaa teille jotakin, kreivi. Veljeskunnassamme hyvin korkeassa asemassa oleva henkilö on suositellut teitä otettavaksi veljeskuntaan ennen määräaikaa ja on ehdottanut, että minä toimittaisin teidän asianne. Katson pyhäksi velvollisuudekseni tämän henkilön tahdon täyttämisen. Tahdotteko minun toimenpiteisiini alistuen astua vapaamuurarien veljeskuntaan?
Tuon miehen kylmä ja ankara ääni, jonka Pierre oli nähnyt melkein aina tanssiaisissa miellyttävä hymy huulilla loistavinten naisten seurassa, hämmästytti Pierreä.
— Tahdon kyllä, — Pierre sanoi.
Villarski nyykäytti päätään.