— Ei suinkaan, minun tietääkseni, ma cousine, on kaikki hyvin, — sanoi Pierre sillä totutulla leikillisyydellä, jolla Pierre, joka aina hieman hämillään näytteli ruhtinattaren hyväntekijän osaa, tavallisesti puhutteli ruhtinatarta.
— Vai kaikki hyvin! Minulle kertoi juuri Varvara Ivanovna, mitenkä meidän joukkomme kunnostautuvat. Ei tosiaankaan siedä kunniata heille lukea. Ja kansakin näkyy kapinoivan ja rupeaa tottelemattomaksi. Yksin minun palvelustyttönäkin on alkanut napista. Jos tätä menoa kestää, saamme varoa nahkaamme. Kaduilla ei uskalla liikkua. Vaan pahinta on se, että ranskalaiset voivat yllättää meidät minä päivänä tahansa. Mitä me odotamme? Minä pyydän teiltä, mon cousin, vain yhtä asiaa: toimittakaa minut Pietariin. Olinpa minkälainen tahansa, mutta bonapartelaisen vallan alle en taivu.
— Johan nyt jotain, ma cousine, mistä te olette saaneet tietonne? Päinvastoin...
— Minä en taivu teidän Napoleoninne valtaan, tehkööt muut mitä tahansa... Ja jos te ette tahdo suostua...
— Suostunhan minä, käsken heti ryhtymään matkavalmistuksiin.
Ruhtinatarta nähtävästi harmitti, ettei hän voinut kenellekään purkaa vihaansa. Jotain mutisten hän istuutui tuolille.
— Teille on kerrottu asioita väärin, — sanoi Pierre. — kaupungissa vallitsee täydellinen hiljaisuus eikä vaarasta ole mitään tietoa. Näistä luin juur'ikään... — Pierre näytti lehtisiä ruhtinattarelle. — Kreivi kirjottaa panevansa henkensä pantiksi siitä, ettei vihollinen pääse Moskovaan.
— Se teidän kreivinne, — sanoi ruhtinatar äkäisesti, — on ulkokullattu ilkiö, joka on itse villinnyt kansan kapinaan. Hänhän juuri on kirjottanut noissa typerissä lehtisissään, ettei ole väliä, ken joutuu kiinni, kunhan vaan raahataan tukasta putkaan (ja miten tyhmää se on!) Ken ottaa kiinni, sille kiitos ja kunnia. Semmoisen palveluksen hän on tehnyt. Varvara Ivanovna kertoi, että hän oli vähällä jäädä päästään, kun oli ulkona puhunut ranskaa...
— Niin, se nyt on semmoista... Te ajattelette asioita liian raskaasti, — sanoi Pierre ja alkoi levittää korttia.
Vaikka pasiansi onnistui aivan lopulleen, ei Pierre kuitenkaan lähtenyt armeijaan, vaan jäi autioon Moskovaan ollen yhä edelleenkin entisen pelon, epäröimisen, kauhun ja samalla ilon vallassa jonkin hirveän odotuksesta ja tulosta.