— No, musjöö, taisipa venäläinen voide vähän kirveliä ranskalaista selkää ... oliko hapanta? — ilkkui eräs kansliakirjuri, joka seisoi Pierren rinnalla, silloin kun ranskalainen alkoi itkeä.
Kirjuri katseli ympärilleen nähtävästi odottaen joukosta vastakaikua sukkeluudelleen. Muutamat remahtivat nauruun, muutamat katsoivat pelästyneinä pyöveliin, joka riisui toista.
Pierre sihisteli nenäänsä, murti suutaan ja rutosti käännähtäen läksi takasin kärryjen luo koko ajan sekä kulkiessaan että kärryihin istuutuessaan jotain itsekseen mutisten. Matkan kestäessä hän vavahteli tuontuostakin ja kivahteli niin kovasti, että kuski kysyi:
— Mitä suvaitsette käskeä?
— Mihin sinä oikeastaan ajat? — kiljasi Pierre kuskille, joka käänsi Lubjankan kadulle.
— Te käskitte ajamaan ylipäällikölle, — vastasi kuski.
— Pöllö! Elukka! — ärjäsi Pierre. Harvoin oli hän käyttänyt tämmöisiä sanoja kuskiaan haukkuessaan. — Kotiinhan minä käskin. Aja joutuin, lurjus! Jo tänä päivänä täytyy päästä kaupungista, — lisäsi Pierre itsekseen mutisten.
Nähdessään suomitun ranskalaisen ja väkijoukon, joka tungeksi Mestauspaikan ympärillä, päätti Pierre lopullisesti, ettei hän enää voi jäädä Moskovaan, vaan lähtee jo tänään armeijaan ja hänen päätöksensä oli niin jyrkkä, että hänestä tuntui, kuin hän olisi jo ehtinyt ilmoittaa sen kuskille tai että tämän olisi pitänyt tietää se itsestään.
Kotiin tultuaan alkoi Pierre antaa käskyjä kaikkitietävälle, kaikkiosaavalle ja koko Moskovan tuntemalle kuskilleen Jefstavjevitshille, että tämä jouduttaisi kaikki valmiiksi, sillä yöllä lähtee hän Moschaiskiin armeijaan ja että sinne lähetettäisiin hänen ratsunsa. Kun kaikkia valmistuksia ei voitu suorittaa sinä päivänä, täytyi Pierren Jefstavjevitshin ehdotuksesta lykätä lähtönsä toiseen päivään, jotta vaihtohevoset ehtisivät joutua määräpaikoilleen.
24 päivä valkeni selkeänä huonon sään jälkeen ja puoleltapäivin läksi Pierre Moskovasta matkalle. Seuraavana yönä sai Pierre kuulla Perhuskovassa, jossa muutettiin hevosia, että illalla oli ollut suuri taistelu. Kerrottiin, että Perhuskovassakin oli maa vavissut ammunnan ankaruudesta. Pierren kysymykseen, ken oli voittanut, ei kukaan osannut vastata mitään. (24 p:nä tapahtui Shevardinon taistelu). Aamun sarastaessa saapui Pierre Moschaiskiin.