Pierre käänsi kunnioittavan kysyvästi hymyillen silmänsä Timohiniin.
— Maailma on nähnyt, herra kreivi, miten hänen armonsa on menetellyt, — virkkoi Timohin arasti ja myötäänsä vilkuen rykmenttinsä päällikköön.
— Mitenkä niin? — kysyi Pierre.
— No, esimerkiksi polttopuun ja rehun suhteen. Sventsianista saakka peräytyessä ei saanut koskea edes puunvarpua, ei heinänkortta eikä mitään. Mutta meidän peräytyessämme jäi tietysti kaikki hänelle, eikö niin herra ruhtinas? — sanoi hän ruhtinaalleen. — Uskallappas vain koskea! Meidän rykmentistämme joutui kaksi upseeria oikeuteen semmoisista teoista. Ja kun kerran hänen armonsa on minkä tehnyt, pysyy se semmoisena.
— Miksi hän on antanut kiellon?
Timohin katseli neuvottomana ympärilleen käsittämättä, mitä vastata tähän kysymykseen. Pierre teki saman kysymyksen ruhtinas Andreille.
— Siksi, ettei joutuisi häviöön maa, jonka olemme jättäneet vihollisen käsiin, — vastasi ruhtinas Andrei purevan ivallisesti. — Onhan se selvä asia, ettei saa sallia hävittää maata eikä totuttaa joukkoja sotarosvouteen. Smolenskissa osasi hän aivan oikeaan sanoessaan, että ranskalaiset saattavat saartaa meidät ja että heillä on enemmän väkeä. Mutta hän ei kyennyt käsittämään sitä, — huudahti ruhtinas Andrei äkkiä aivan kuin vahingossa päässeellä kimeällä äänellä, — että me tappelimme siellä ensi kerran Venäjänmaan puolesta, että sotajoukoissa vallitsi semmoinen henki, jommoista minä en ole milloinkaan nähnyt, että me löimme kaksi päivää yhtäperää takasin ranskalaisten rynnistykset ja että tämä menestys kohotti meidän voimamme kymmenkertaisesti. Hän käski peräytymään ja kaikki ponnistukset ja vahingot menivät turhiin. Hän ei ajatellut petosta, hän koetti tehdä kaikki parhaansa mukaan, hän oli joka kohdan harkinnut perinpohjin. Mutta siitäpä syystä hän ei olekaan kelvollinen. Hän ei ole nyt kelvollinen varsinkaan siitä syystä, että hän harkitsee kaikki liian perusteellisesti ja täsmällisesti, kuten jokainen saksalainen tekee. Mitenkä sen parhaiten selittäisinkään... Ajatellaan, että isälläsi on saksalainen lakeija ja erinomainen lakeija onkin, joka tyydyttää kaikki hänen tarpeensa paremmin kuin sinä. Mutta jos isäsi on kääntynyt kuolinvuoteelle, niin ajat sinä lakeijan pois ja alat tottumattomin, kömpelöin käsinesi hoitaa isääsi ja sinä saat hänet rauhottumaan paljoa paremmin, kuin taitava, mutta vieras lakeija. Samoin on käynyt Barclay de Tollynkin. Niin kauan kuin Venäjä oli terve, kykeni sitä palvelemaan vieras ja mainio ministeri olikin, mutta niin pian kuin se joutui vaaraan, tarvittiin oman kansan mies. Ja teidän klubissanne keksittiin että hän on petturi! Sillä, että häntä on herjattu petturiksi, saadaan vain aikaan, että kun pärjääjät häpeävät väärää syytöstään, he tekevät hänet petturista yhtäkkiä sankariksi tai neroksi, joka on vieläkin vääremmin. Hän on rehellinen ja hyvin täsmällinen saksalainen...
— Hän kuuluu olevan taitava sotapäällikkö, — sanoi Pierre.
— En käsitä, mitä tarkotetaan taitavalla sotapäälliköllä, — virkkoi ruhtinas Andrei ivallisesti.
— Taitava sotapäällikkö, — sanoi Pierre, — on se, joka arvaa kaikki sattumat ... joka oivaltaa vihollisen aikeet.