— Erittäin hauskaa, että jouduitte. No, mitä Parisi sanoo? — kysyi hän äkkiä muuttaen ankarat kasvonsa mitä leppeimmiksi.
— Sire, tout Paris regrette votre absence,[115] — vastasi de Beausset, kuten pitikin.
Mutta vaikka Napoleon tiesi, että de Beaussetin piti sanoa näin tai jotain sen tapaista, vaikka hän selkeinä hetkinään tiesikin, ettei se ollut totta, oli hänestä mieleistä kuulla nuo sanat de Beaussetilta. Hän suvaitsi nipistää de Beaussetia korvasta uudestaan.
— Je suis fâché de vous avoir fait faire tant de chemin,[116] — sanoi hän.
— Sire. Je ne m'attendais pas à moins qu' à vous trouver aux portes de Moscou,[117] — sanoi Beausset.
Napoleon hymähti ja hajamielisesti nostaen päätään katsahti oikealle. Adjutantti toi hiipivin askelin kultaisen nuuskarasian. Napoleon otti sen.
— Niin, tulittepa hyvään aikaan, — sanoi hän nostaen avonaisen nuuskarasian nenänsä alle, — tehän pidätte matkustamisesta ja kolmen päivän kuluttua saatte nähdä Moskovan. Ette varmaankaan odottaneet näkevänne aasialaista pääkaupunkia. Tulette tekemään hauskan matkan.
Beausset kumarsi kiitollisuuden osotukseksi tästä huomiosta (jota hän ei ollut ennen nähnyt) hänen matkustushaluaan kohtaan.
— Aa! Mitä tuo on? — kysyi Napoleon huomattuaan, että kaikki hoviherrat katselivat tuoliin, jolle oli peitetty jotain.
Beausset otti selkäänsä kääntämättä ja hovimiehen taidokkuudella kaksi askelta puolikäännöksessä taakse ja samassa tempasi verhon sekä virkkoi: