XI.
Pierre kutsuttiin kesken tätä uutta keskustelua ylipäällikön luo.
Pierre astui kreivi Rostoptshinin kabinettiin. Kreivi hieroi kädellään otsaansa ja silmiään äreän näköisenä, silloin kun Pierre astui sisään.
— Ahaa, tervetuloa, suuri sotilas, — sanoi Rostoptshin Pierrelle. — On kuultu teidän prouesses.[186] Mutta siitä ei nyt ole kysymys. Mon cher, entre nous,[187] oletteko te vapaamuurari? — kysyi Rostoptshin ankaralla äänellä, aivan kuin siinä olisi ollut jotain pahaa, mutta jonka hän kuitenkin aikoi antaa anteeksi. Pierre oli vaiti. — Mon cher, je suis bien informé,[188] mutta minä tiedän myöskin, että on olemassa kahdenlaisia vapaamuuraria ja toivon, ettette te kuulu niihin, jotka ihmiskunnan pelastuksen varjossa tahtovat tuhota Venäjän.
— Olen kyllä vapaamuurari, — vastasi Pierre.
— Kas niin, rakkaani. Teille ei luullakseni ole tietymätöntä, että herrat Speranski ja Magnitski ovat lähetetyt sinne, minne heidät on pitänytkin lähettää. Samoin on käynyt herra Kljutsharevinkin, samoin monen muun, jotka Salomonin temppelin rakentamisen varjossa ovat koettaneet tuhota isänmaansa temppelin. Te osaatte käsittää, että siihen on ollut syynsä ja etten minä olisi mitenkään voinut karkottaa postitirehtööriä, ellei hän olisi ollut vaarallinen mies. Nyt olen minä saanut tietää, että te lähetitte hänelle omat vaununne kaupungista lähtemistä varten ja että te olette ottaneet häneltä säilytettäväksenne papereita. Minä rakastan teitä enkä tahdo teille pahaa, vaan kun te olette kahta vertaa minua nuorempi, niin neuvon minä teitä isänä lopettamaan kaikki yhteytenne semmoisten ihmisten kanssa ja poistumaan kaupungista niin pian kuin suinkin mahdollista.
— Mutta mitä pahaa, kreivi, on Kljutsharev tehnyt? — kysyi Pierre.
— Se on minun asiani eikä teidän ja teillä ei ole oikeutta ruveta tutkimaan minua, — kiljasi Rostoptshin.
— Jos häntä syytetään siitä, että hän on levittänyt Napoleonin julistuksia, niin eihän sitä ole vielä näytetty toteen, — sanoi Pierre (Rostoptshiniin katsomatta), — ja Vereshtshagin...