Kun poliisimestari, joka tänä aamuna oli kreivin käskystä ajellut poltattamassa lotjia ja joka tämän tehtävän tähden oli saanut suuren summan rahoja, jotka nyt olivat hänen taskussaan, näki väkijoukon alkavan tulvia häntä kohti, käski hän kuskin pysähdyttämään hevoset.
— Mitäs väkeä tämä on? — huusi hän miehille, jotka hajallaan ja arasti lähenivät hänen ajopeliään.
— Mitä väkeä tämä on, kysyn minä? — toisti poliisimestari, kun hänelle ei vastattu.
— He, teidän ylhäisyytenne, — sanoi pörhöisessä sinellissä oleva mies, — he, teidän ylhäisyytenne haluavat hänen ylhäisyytensä kreivin julistuksen johdosta uhrata henkensä isänmaalle. Mistään metelistä ei ole kysymystä, kuten hänen ylhäisyytensä kreivin käsky kuuluu...
— Kreivi ei ole matkustanut pois, hän on täällä ja antaa teidän huolenpidostanne erityisen määräyksen, — sanoi poliisimestari. — Anna mennä! — sanoi hän kuskille.
Väkijoukko tunkeutui niiden luokse, jotka olivat kuulleet, mitä poliisimestari oli sanonut ja suuntasi katseensa poistuviin ajopeleihin.
Poliisimestari vilkasi tällä välin säikähtyneenä taakseen ja sanoi jotain kuskilleen, jolloin hevoset alkoivat juosta nopeammin.
— Petosta! Lähdetään hänen perästään! — huusi pitkä mies. — Älkää laskeko käsistä, pojat! Tehköön selvän! Ottakaa kiinni! — kuului kiivaita huutoja ja väkijoukko läksi juoksujalassa poliisimestarin perästä.
Kovaäänisesti hälisten seurasi kansa poliisimestarin jälkiä Lubjankaa kohti.
— Herrat ja kauppiaat ovat lähteneet tipotiehensä ja sen tähden hukka perii meidät. Olemmeko me mitään koiria, vai mitä! — alkoi kuulua yhä tiheämmin väkijoukosta.