Vasta myöhään yöllä läksivät he yhdessä ulos kadulle. Yö oli lämmin ja valoisa. Vasemmalla puolen taloa kuumotti ensimäisen Moskovassa alkaneen tulipalon kajastus Petrovkajalta. Oikealla puolen oli korkealla nuoren kuun sirppi ja kuun vastapäisellä puolella riippui se valoisa pyrstötähti, joka liittyi Pierren sydämessä yhteen hänen rakkautensa kanssa. Portilla seisoi Gerasim, kyökkipiika ja kaksi ranskalaista. Kuului näiden naurua ja keskustelua kielellä, jota he eivät ymmärtäneet. He katsoivat kaupungista kumottavaa kajastusta.
Suuren kaupungin etäisessä osassa olevassa tulipalossa ei ollut mitään pelottavaa.
Katsoessaan korkealle tähtiä kiiluvalle taivaalle kuuhun, pyrstötähteen ja kajastukseen valtasi Pierren riemukas tunne. "Oi, miten hyvin on kaikki, mitä muuta enää tarvitsee?" ajatteli hän. Vaan äkkiä, kun hän muisti aikeensa, meni hänen päänsä sekasin, hän sai pahoinvoinnin kohtauksen, niin että hänen oli nojauduttava aitaa vasten, jottei olisi kaatunut.
Jättämättä hyvästejä uudelle ystävälleen poistui Pierre hoippuvin askelin portilta, palasi takasin huoneeseensa, laskeutui sohvalle ja nukkui heti.
XXX.
Syyskuun 2 p:nä alkaneen ensimäisen tulipalon kajastusta katselivat kaupungista pakenevat asukkaat ja keräyvät sotajoukot eri tahoilta ja erilaisin tuntein.
Rostovilaisten matkue oli pysähtynyt täksi yöksi Mitishtshiin kahdenkymmenen virstan päähän Moskovasta. He olivat lähteneet syyskuun 1 p:nä matkalle niin myöhään, tie oli ollut niin täynnä kuormia ja sotaväkeä ja niin paljon oli unohdettu kaikenmoisia esineitä, joita hakemaan oli täytynyt lähettää miehiä, että sinä yönä oli päätetty pysähtyä viiden virstan päähän Moskovasta. Seuraavana aamuna oli herätty myöhään ja taasen oli ollut niin paljon esteitä, että oli päästy ainoastaan Bolshaja Mitishtshiin saakka. Kello 10 illalla sijottuivat Rostovien herrasväki ja kaikki heidän mukanaan matkustavat haavottuneet mikä minnekin suuren kylän taloihin ja mökkeihin. Kun Rostovilaisten palvelijat ja kuskit sekä haavottuneiden upseerien sotamiespalvelijat olivat saaneet herrasväkensä korjuuseen, syöneet iltasensa ja illastaneet hevosensa, keräytyivät he kuistille.
Naapurimökissä virui Rajevskin haavottunut adjutantti musertunein rantein ja kauhea tuska, jota se tuotti hänelle, sai hänet surkeasti yhtä mittaa voihkimaan ja nämä voihkeet kaikuivat kaameina yön syksyisessä pimeydessä. Ensimäisen yön oli tämä adjutantti viettänyt samassa talossa, jossa Rostovilaiset olivat olleet. Kreivitär oli sanonut, ettei hän ollut voinut sulkea silmiään haavottuneen voihkeelta ja Mitishtshissa oli kreivitär mennyt kaikista huonoimpaan mökkiin ainoastaan siitä syystä, että olisi päässyt erilleen tuosta haavottuneesta.
Eräs miehistä näki yön pimeydestä portin edessä seisovien vaunujen korkean ryhmän takaa toisen heikon tulipalon kajastuksen. Yksi kajastus oli jo kauan aikaa ollut näkyvissä ja kaikki tiesivät, että siellä paloi Malaja Mitishtshi, jonka Mamonovin kasakat olivat sytyttäneet.